"Pian… pian… Ramon tulee heti alas!" huutaa Gertie ja kiiruhtaa pois sisaren seuraamana.
Muutamia silmänräpäyksiä myöhemmin tulee señor Ramon Varona, Graniten tukemana, hitaasti ulos verannalle ja vaipuisi heti tuolille alas, jollei kastilialainen kohteliaisuus käskisi häntä pysähtymään ja kumartamaan kummallekin herralle, jotka nousevat pystyyn ottamaan häntä vastaan.
"Ah, mi amigo!" puhkeaa Estrabon sanomaan tarttuen toipuvan sairaan käteen, "te kykenette pian taas taistelemaan espanjalaisia vastaan."
"Älkää seisoko siinä kohteliaisuuden takia!" käskee Granite. "Istukaa,
Varona, älkääkä olko millännekään. Teillä ei ole nyt mitään muuta
tehtävää kuin pysyä hiljaa, ja te olette pian entisellänne jälleen.
Tämä on nuori mr Rex Vanstone, molempain nuorten naisten veli."
"Mr Vanstone", sanoo nuori kuubalainen virheettömällä englanninkielellä, "minä olen kerran käynyt samaa koulua kun tekin New Yorkissa. Muistatte kait Charlierin gymnaasion, yhdeksännelläkuudetta kadulla? Te olitte melkein lapsi silloin, — minä olin paljoa vanhempi."
"Tulimaista!" sanoo Rex, "nyt muistan minäkin teidät. Meillä pikku pojilla oli tapana kutsua teitä 'Cuba libreksi.' Mutta siihen aikaan olitte paksu ja lihava."
"Oo jaa!" Sairas nauraa kevyesti ja mutisee sitten: "Ne olivat onnellisempia päiviä, — minä olin paksu ja lihava silloin", ja hän katsoo laihtunutta kättään.
"Tosiaankin olette hieman laiha nyt", hymyilee poika, "mutta meillä on neekerikeittäjätär, joka osaa tehdä kenen hyvänsä lihavaksi. Tohtori Granite ei ole hänelle antanut mitään tilaisuutta. Se se teiltä puuttuu."
"Noo, minä matkustan tänä iltana", huomauttaa lääkäri, "ja huomenna arvellakseni alkaa keittäjättärenne kuolemaa tuottavia vehkeitään potilastani vastaan."
"Eipä niin kauvan kuin señorita Gertrud palvelee ylihoitajattarena", keskeyttää Estrabon nauraen.