Mutta Gertie keskeyttää Jonesin sievistelyn kiihkeällä huudahduksella:
"Minä lyön nuoren Jonesin kuoliaaksi!"
"No, hameesi on tuskin lyhyempi kuin lawntennispuku ja melkoisesti pitempi muodikasta polkupyöräpukua", virkahtaa tohtori Granite, joka on seurannut itkevää sairaanhoitajatartansa koettaakseen heittää öljyä kuohuville aalloille.
"Siinä kuulette!" kirkuu Gertrud. "Te olette havainneet hameitteni lyhyyden, tohtori Granite! Olen tullut ikään, jolloin se huomataan!"
Ja leimuavin poskin ja ylpein katsein kääntyy hän taas sisarta kohden ja sanoo: "Indra, säädyllisyyden nimessä vaadin minä pitkän hameen!"
Sillä aikaa on miss Vanstone näyttänyt tuumivan jonkin tehtävän ratkaisua.
"Kun niin on laita, Gertie", sanoo hän, "niin saat niin pitkiä hameita kuin tahdot. Mutta en vaan tiedä, miten voisit ne heti saada."
"Oi taivas! Hänkö näkisi minut näissä!" valittaa Gertrud epätoivoisena katsellen pikku kenkiään ja reijitettyjä sukkiaan. "Minulla on ikuisesti oleva koulutytön, lapsinulikan leima hänen silmissään."
Nyt on Indran jalomielinen sydän keksinyt ratkaisun, ja hän sanoo iloisesti: "Luuletko, että pari uusimpiani — minä olen saanut muutamia, New Yorkista lähetettyjä — sopisi sinulle toistaiseksi, Gertie?"
"Sopisiko minulle?" kirkuu Gertie. "Oo, aivan viehättävästi! Indra, sinä olet enkeli, olet pelastanut minut epätoivosta. Anna minulle crêmevärisillä pitseillä ja heleillä nauhoilla varustettu valkea organdinipukusi, niin että oikein voin hänet musertaa, kun hän tulee ulos." Sitten lisää hän nauraen: "Ramon on uskova, että olen vaan kiinnittänyt hameeni ylös, etteivät ne sairashuoneessa kahisisi. Tahdon koota tulisia hiiliä kiittämättömän potilaani pään päälle."
"Hyvä", lausuu Indra uudelleen, "tule mukaani ja huuda Annieta, ompelijatarta, niin katsotaan, mitä voimme tehdä."