Kaikissa tapauksissa tekee miss Gertie tässä puvussa syvän vaikutuksen kuubalaiseen. Hänen tummat silmänsä saavat lämpimän loiston, ja hänen käytöstapansa, joka on osoittanut suurta väsymystä, vilkastuu. Hän mutisee: "Minä… minä luulin, että te olitte…" ja hämmentyneenä pysähtyy hän sitten.
"Kaunis pikku tyttö, minä kuulin sen", nauraa Gertrud ja lisää tuumailevasti: "Ette ole minua pahoittaneet. Minulla ei ole mitään vastaan, että minulla vielä luullaan olevan nuoruus, mikä on tiehensä mennyt. Muutamia vuosia sitten olisin suuttunut siitä, että minua pidetään lapsena, mutta sitä viisastuu, kun elää kauemmin, vai kuinka señor?" Tämän lausuu hän näyttäen niin filosoofisesti kypsyneeltä ja kadonneita tyttöaikojaan muistelevalta, että Ramon tuijottaa häneen ja hämillään änkyttää: "Señora, te olette naimisissa. Minä… minä luulin…" ja hän vaipuu tuolillensa uudestaan, selvästi aivan sekaantuneena ja ehkä pahoillaan.
"Onkos moista kuultu?" kuiskaa Rex nauraa hikerrellen Estrabonin korvaan. "Luulotteleeko tuo tuhma Varona, että Gertiellä on mies. Ei, se on oivallista!" Ja voimatta nauruaan pidättää hyökkää poika verannan nurkan ympäri antaakseen yksinäisyydessä hilpeydelleen täyden vallan.
Mutta kun aseman naurettavaisuus vaikuttaa yhtä vastustamattomasti espanjalaiseen, juoksee hän Rexin jälkeen, ja he yhdessä nauravat täyttä kurkkua, että kyyneleet juoksevat.
Täten jää Gertie kahden kesken kuubalaisen kanssa, sillä Granite on mennyt ylös matkalaukkuaan pakkaamaan, kun Lentokala, höyryn vireille saatuaan, on laskenut laiturin viereen häntä noutamaan.
Gertie ei hidastele käyttää tilaisuutta hyväksensä ja sanoo osanottavasti: "Oletteko pahoillanne?"
"Caspita! Siihen kait minulla on syytä?" mutisee kuubalainen.
"Te… te ette kait luule minun olevan naimisissa?" puhkeaa Gertie sanomaan. Niin hoksaa hänkin tämän naurettavaisuuden ja hänkin alkaa nauraa. Mutta seuraavana hetkisenä näyttää hellempi tunne saavan vallan, ja hän kuiskaa: "Tulisitteko pahoillenne, jos minulla olisi mies?"
"Ah, teillä ei olekaan!" huutaa nuori mies intohimoisesti. "Señorita, minä näen silmistänne, että teillä ei ole."
Mutta Gertrud, joka, joskin hän aamulla oli lapsi, nyt ehtoopuolella on tullut liian paljon naiseksi antaakseen itsensä heti valloittaa, sanoo nopeasti: "Oo, minua ilahduttaa nähdä teidät vahvana taas, kylliksi vahvana tupakoimaan. Kas tässä, ottakaa sikarettinne ja nauttikaa siitä, sill'aikaa kun käyn sisartani hakemassa", ja hän juoksee matkoihinsa Ameriikan onnellisimpana tyttösenä.