"Lopuksi, onnettomana hetkenä, vaelsin eräälle maatilalle, missä asui eräs kuubalainen nainen, joka oli ollut äitini ystävä, ja kerroin hänelle asemani. Hän sanoi; 'Jonakin kauniina päivänä seurataan teitä, ja haavoitettunne keksitään. Minä lähetän joka päivä poikani luoksenne ruokavarojen kera, mitkä riittävät neljäksikolmatta tunniksi. Kääntykää takaisin ja puolustakaa avuttomia sotilaitanne.'
"'Minä en voi sallia teidän antautuvan siihen vaaraan', väitin minä.
'Jos teidän huomataan auttavan meitä…'
"'Minähän olen vaan nainen', vastasi hän, 'ja poika on vaan lapsi — kyllin nuori, jotta pyövelimme säästäisivät häntä vielä vuoden tai kaksi.'
"Joka päivä sen jälkeen kantoi poika, Tonio, ruokaa meille salaista polkua myöten rämeikön poikki. Meidän luona ollessaan oli hänellä tapana leikkiä amerikkalaisen lääkärin kanssa, joka itse oli suuri hyvänsävyinen, lämminsydäminen ja iloluontoinen lapsi, joka reipastutti haavoitettujen ja epätoivoistenkin mieliä.
"Niin eräänä päivänä ei poika tullutkaan.
"Iltapuoleen huomasin hänet venheessä tyynessä vedessä heti lahdelman ulkopuolella kalastamassa. Pimeän tultua liukui hänen venheensä notkelmaan, muutamien askeleiden päässä lasaretistamme, mitä oli ainoastaan muutamia palmumajoja suojaamassa haavoitettuja tuulelta, sateelta ja auringolta. Tonio antoi minulle pyytämänsä kalat ja muutamia viljantähkiä, jotka hänellä oli ollut piiloitettuina venheessä olevassa laatikossa, ja sanoi: 'Minä en uskalla enään kulkea polkua pitkin. He epäilevät minua.' 'Jätä venheesi minulle', vastasin minä, 'niin purjehdimme pimeän tultua pitkin rannikkoa kalastamassa ja itse kokoomassa ruokavaroja. Kuule nyt tarkkaan! Älä tule enää luoksemme, niin totta kuin omasi ja äitisi henki ovat sinulle rakkaat!'
"'Ymmärrän', vastasi poika, 'äitini on minulle opettanut. Kun olen kylläksi vanha, olen minäkin Espanjalaisia vastaan taisteleva!'
"Sinä yönä pidin amerikkalaisen lääkärin kanssa neuvottelua. 'Milloin kykenevät haavoitetut täältä lähtemään?' kysyin minä.
"'Kolme tai neljä kykenisi siihen nyt', oli Lewisin vastaus. 'Kymmenen lisää kahden päivän päästä. Kaksi on jo kuollut ja neljää, joilta olen jalan sahannut poikki, ei voida muuttaa useaan viikkoon. Odota kaksi päivää vielä, rakas Ramon', lisäsi hän — meistä oli tullut erittäin hyvät ystävät yhteisen vaaran yhdistäessä — 'hiivi sitten pois ja ota sairaat mukaasi. Minä jään tänne niiden neljän kanssa, jotka eivät voi käydä. Jospa he löytäisivätkin minut, eivät nuo pirut tee mitään pahaa lääkärille, joka toimii Geneveristin turvissa.'
"Mutta aina siitä saakka, kun poika kertoi, että häntä epäiltiin, vaivasi minua vielä suurempi levottomuus kuin ennen. Ryhdyin heti kaikkiin valmistuksiin, mitkä voin. Annoin panna kuntoon veneen, päättäen pahimmassa tapauksessa panna sairaat siihen ja koettaa kulettaa heidät Amerikkaan. Golfvirta juoksi ohitsemme lähes neljän peninkulman nopeudella tunnissa: sopivalla tuulella veisi se tarpeelliseen koilliseen suontaan, ja parissa päivässä voisivat turvattini astua maalle Dry Tortugasin eli Key Westin luona.