Niin kuulee hän kimeitten naisäänien huudahduksia ja tervehdyksiä.
Joukosta kuuluu pikku Vortex innokkaasti sanovan: "Kiitoksia paljon, —
elossa minä vielä olen!" ja pitkä Jack Blackeley miehekkäästi kysyvän:
"Kuinkas kaikki voitte?"
Balasco kääntyy Lentokalaan päin, joka jo on laiturin vieressä. Sen kannella näkyy soreita herroja ja kauniita naisia, jotka näkyvät tuovan pohjan ylellisyyttä tähän yksinäiseen saareen ja saattavan sen kosketukseen riehuvan maailman kanssa. Mutta espanjalainen ajattelee luoden halveksivan silmäyksen: "Pah! Noita koreita lintuja ei voi verrata häneen", ja tuijottaa lakkaamatta Indraan, joka menee laivaan vieraitansa toivottamaan tervetulleiksi.
Ja Estrabonilla on oikein, sillä vaikka mrs Ormiston, joka nyt menee maaporrasten yli ja ojentaa mr Vanstonelle hienosti hansikoidun käden, on puettu mitä somimpaan purjehduspukuun, ja kaunis pikku Ethel Rivers Baltimoresta on niin viehättävä kuin kukaan tämän kaunottarien kaupungin tytär, ja Flora Woodbridge, joka on upeampaa tyyppiä, ja jolla on siro bostonilainen käytöstapa, on täydellisen eleganssin perikuva, ei kukaan heistä voi kilpailla heidän emäntänään esiintyvän yksinkertaiseen, valkoiseen kesäpukuun puetun nuoren tytön kanssa.
Mutta huolimatta siitä, mitä tunteita he herättävät don Balascon mielessä, ovat vieraat ja heidän isäntäväkensä täysin kiintyneet toistensa tervehtimiseen, niinkuin sopii hyvin kasvatettujen ihmisten, jotka toivovat kuluttavansa aikaa yksissä muutamien hauskojen päivien kestäessä.
Kaikki kolme vastasaapunutta naista luovat harrastuneita silmäyksiä luutnantti Varonaan ja tulevat vielä uteliaimmiksi, kun he kuulevat miss Gertien kuiskaavan: "Hän on haavoitettu sankari, joka on taistellut Maceon sivulla."
Mutta mrs Ormiston, vielä Ramonia tervehtiessään, kääntää silmäyksensä hänestä ja kiinnittää sen Estrabonin ihantavaan hahmoon, joka tulee portaita ylös maallenousulaiturilta ja nyt esitetään naisille.
"Olipa hauskaa tavata teitä, don Balasco", sanoo leski ja kääntyy häneen päin. "Te varmaankin harvoin tulette New Yorkiin, mutta minä kuulin puhuttavan teistä Tampassa."
"Niin", vastaa espanjalainen, "minä käyn harvoin pääkaupungissanne muuta kuin asioissa. Mutta minulla on kumminkin ollut kunnia eräänä iltana nähdä teidät parterrilooshissa, kiikarini seuratessa kaikkien ympärilläni istuvien herrain silmäysten suuntaa."
"Oo, jospa olisimme tavanneet New Yorklssa!" puhkeaa kaunis leski sanomaan ihastuneena noin hurmaavan mustasilmäisen herran korulauseesta.
Amy Ormiston on nimittäin leski, jolla on kolmekymmenlukuun pitkä matka jäljellä, ja joka ei vielä ole kadottanut toivoa toisesta, niin, jopa kolmannestakin miehestä, jos kohtalo sellaisen tuo hänen tiellensä.