Hän varjosti kädellään silmiään ja huudahti äkkiä:
— Tuolla on merkki!
Näin lippuja ruudinsavun yläpuolella, vastapäisellä kukkulalla, ja eversti juoksi haavoittuneenakin takaisin tulirintamaan. Määräykset kaiketi annettiin hyvin nopeasti, sillä sotamiehet tulivat pikamarssissa hirmuisen luotikuuron ahdistamina. Mutta mihin rykmentti oli nyt joutunut? Kussakin komppaniassa oli vain joku harva mies, puolet niistäkin ontui ja horjui. Yhtäkaikki he miehittivät heti edessämme olevat vallitukset, ja kun sinitakkiset tulivat, otettiin heidät vastaan rätisevin laukauksin, samalla kun kukkuloilla olevat patterit lähettivät vielä puolen tusinaa pommeja heidän hyökkääviin riveihinsä, jotka hetkeksi peräytyivät, ja tätä hetkeä Walton käytti hyväkseen viedäkseen joukkonsa sillan yli.
Sillä aikaa tykkiväen kapteeni oli parin vallinluojan avulla kaivanut reiän keskimäiseen silta-arkkuun, johon neljä tykkimiestä asetti yhtä monta ruutitynnyriä. Walton ja tykkiväen upseeri jäivät levollisina paikalle ja asettivat siihen sytyttimen, samalla kun rykmentin viimeiset miehet kulkivat sillan yli. Silloin kuului kauhea yhteislaukaus, ja monta sillalla olevaa miestä kaatui, Walton itse vavahti ja tykistön upseeri suistui maahan. Rauhallisena raapaisten tulen kokonaiseen kolmeen tulitikkuun tämän murhaavan ampumisen kestäessä, viritti Walton vihdoin sytyttimen, otti sitten haavoittuneen kapteenin olalleen ja hapuili häntä kantaen rintavarustuksen taakse koettaakseen viimeisen kerran hillitä sinitakkien hyökkäystä. Molemmat tykistöpatterit laukkasivat pois jalkaväen jälkeen. — Kokonainen armeijaosasto oli pelastettu — koko rykmentti oli melkein tuhottu!
Mutta se ei tässä hetkessä merkinnyt paljoa Caucukselle ja minulle. Tuijotimme vain sytyttimeen, jonka piti räjähdyttää silta, minkä alla olimme piilossa. Neekerin kasvot olivat tuhkaharmaat, ja hän mutisi:
— Jeesus, nyt mekin räjähdämme ilmaan! — Sitten hän heittäytyi veteen ja ui silta-arkulle, joka suojeli häntä etelävaltiolaisten luodeilta, ja tempasi sytyttimen ruutinelikosta. Walton huomasi sen ja ampui revolverillaan Caucusta sekä väkensä seuraamana juoksi sadattaen sillalle.
Mutta vastakkaiselta rannalta saapuva tuli oli liian voimakas — muutamia Waltonin joukosta kaatui, ja toiset vetäytyivät jälleen rintasuojuksen taakse.
Walton otti sillävälin esille uuden sytyttimen — se oli hyvin lyhyt, mutta kun hänen piti sytyttää se, löi hän kätensä rinnalleen ja lyyhistyi kokoon. Sytytin putosi veteen. Sinitakit olivat jo silloin sillalla.
Kohottaen hurjan ulvonnan johtajansa kuolemasta syöksähti Waltonin väki kiihtyneenä rintasuojuksen takaa ja hyökkäsi sillalle, jonka keskellä siniset ja harmaat yhtyivät, ja nyt käytettiin taistelussa pajunetteja, kiväärinperiä ja nyrkkejä.
Harmaatakit saivat väistyä ylivoiman tieltä, mutta he kantoivat takaisin kaatuneen päällikkönsä — joka kaatui sankarina menetetyn asian puolesta, asian, jonka lippu jo laski ja aurinko oli mailleen menossa.