Minä epäröin hetkisen, mutta syöksyin sitten esille pelastamaan heitä.
Puutarhassa oli ainoastaan neekereitä, ja he olivat siinä määrin kauhistuksissaan, että vain ulvoivat kuin hullut, sensijaan että olisivat koettaneet pelastaa tytön ja lapsen; — eikä siellä ollut minkäänlaisia tikapuita. Katon puolella oli kuitenkin suuri puu, jonka oksat ulottuivat yli palavan rakennuksen — sen mehevä vihreys esti tulen tarttumasta siihen.
Otin vanhan ruiskunletkun, jota oli käytetty heti tulen päästyä irti ja sitten jätetty pitkälleen pihamaahan, ja onnistuin Caucuksen keralla kiipeämään puuhun. Käytin letkua köytenä ja laskeuduin sen avulla katolle, hyppäsin parvekkeelle, löin sisälle erään ikkunan ja otin lapsen puolipukimissa olevalta tytöltä. Hyökkäsin jälleen katolle ja ojensin lapsen Caucukselle; hän yletti paraiksi siihen oksalta, jolla istui. Vaikeammaksi tuli pelastaa tyttö, joka oli kauhusta aivan kuin herpaantunut, mutta ulvovat liekit pakottivat minut toimimaan nopeasti. Kiedoin letkun hänen vyötäisilleen ja kapusin jälleen puuhun, josta Caucuksen ja minun onnistui hinata hänet alas pihalle. Onnettomuudeksi katkesi kuitenkin mädäntynyt letku ennenkuin hän oli ehtinyt maahan.
Silloin kuulin erään naisen vaikeroitsevan talon vastassa olevalla kadulla. Laskeuduin nopeasti alas pieni lapsi käsivarrellani. Caucus oli saanut tytön jälleen jalkeille. Hän tunsi hänet ja puhutteli häntä. Heti sen jälkeen hän hyökkäsi luokseni silmät pyöreinä ja hampaat kalisten mielenliikutuksesta. — Kadulla on eräs nainen, joka tahtoo puhua massan kanssa ja kiittää siitä, että pelastitte hänen lapsensa! — sanoi hän eikä voinut hillitä itseään vaan kirkui: "Herranen aika, miten hän on isänsä näköinen!" Taputti sitten lasta leukaan ja jokelsi niin, että luulin hänen tulleen aivan hulluksi.
Silloin tuli luokseni muuan vanhahko mies, jonka näky sai minut säpsähtämään, tarttui käteeni ja sanoi:
— Vaikkakin teillä on Yhdysvaltojen sotilaspuku, kiitän teitä siitä mitä olette tehnyt minun omilleni — tyttäreni tässä tahtoo myöskin kiittää teitä siitä, että olette pelastanut hänen lapsensa.
— Minäkin tahdon häntä kiittää, vaikka hän onkin yankee, — sanoi tytönääni.
Säpsähdin, sillä vieressäni seisoja oli Belle, kun taas toinen nainen, lapsen äiti, mutisi minulle siunauksen sanoja ja kurottautui ottamaan lapsen. Mutta silloin päästin riemuhuudahduksen, ja hän huudettuaan minun nimeäni kaatui pyörtyneenä syliini.
Painoin äärettömällä hellyydellä äidin ja lapsen rinnalleni, sillä nyt tiesin, että sylissäni oli oma vaimoni ja oma lapseni!
Toiset tuijottivat meitä kuin olisivat olleet suunniltaan, mutta vihdoin sanoi tuomari: