— Niin, jos todella olisin sitä, — vastasin minä hieman kiihtyneenä, sillä mies suututti minua.
— Vai niin, te ette siis olekaan kääntynyt?
— Onpa kylläkin, — sanoi Belle nauraen, — Laura on hänet käännyttänyt.
— Laura? — sanoi mies luoden ilkeän katseen minuun. — Mitä Lauralla on siinä asiassa tekemistä?
— Sen kai saatte aikanaan nähdä, — sanoi Belle nauraen. — Hän tuli tänne pohjoisvaltioiden miehenä, mutta on päättänyt tulla etelävaltioiden asukkaaksi, — tulla erääksi meikäläisistä, jos…
— Neiti Belle luulee minun unohtaneen mitä Illinoisissa olevat sukulaiset ja ystäväni ovat kirjoittaneet; he näet ovat sitä mieltä, että uniooni on säilytettävä mihin hintaan hyvänsä, — huomautin minä.
— Ahaa, hekin siis tahtoisivat taistella meitä vastaan, — sanoi Pierson nauraen ja näytti hampaitaan. — Hyvä, minä olen valmis nielemään ensimäisen mustan tasavaltalaisen, joka esiintyy meidän pyhällä eteläisellä maallamme.
— Siinä tapauksessa voitte alottaa minusta, — vastasin minä kiivaasti; mutta keskustelumme keskeyttivät Laura ja tuomari, joka oikealla etelävaltiolaisen tavalla vieraanvaraisesti tervehti sitä miestä, joka oli tekevä parhaansa kukistaakseen perheen onnen.
— Kaikki käy hyvin, Lawrence, — sanoi Laura, seuratessaan minua tielle. — Isä tietää, etten minä voi mennä naimisiin kenenkään muun kuin sinun kanssasi; hän tahtoo ainoastaan, ettei kihlausta julkaista ennenkuin levottomuuksien jälkeen. Luoja suokoon, etteivät ne kestäisi varsin kauan!
— Amen, — sanoin minä ja suutelin häntä jäähyväisiksi.