III
Rakkaus vai velvollisuus?
Seuraavan kuukauden aikana minun toimeni rautatiellä tuli erittäin rasittavaksi sotajoukkojen alinomaisen kuljetuksen vuoksi — sillä kaikki etelävaltiot varustautuivat sotaan; jokaisen joutohetken omistin kuitenkin morsiamelleni.
Eräänä päivänä kävi luonani eräs ystäväni ja Etelävaltioiden armeijaan kuuluva upseeri, Stuart Bee, kysyen enkö tahtonut mennä esikuntaan järjestämään joukkojen siirtoja. Hänellä oli mukanaan samaa asiaa kosketteleva kenraali Beauregardin kirje.
Vastasin, etten missään tapauksessa tahtonut liittyä heidän sotajoukkoonsa.
— No, — sanoi hän, — sinä teet tahtosi mukaan; mutta minä olisin toivonut sellaisen toimen tekevän lopun kaikesta sinua koskevasta panettelusta. Jos nyt tulee tunnetuksi, että sinä olet kieltäytynyt ottamasta paikkaa vastaan, niin sinun asemasi huononee ja ystäväsi saavat ikävyyksiä.
— Kuka on suositellut minua paikkaan?
— Luulen että sen teki Savannahista kotoisin oleva Amos Pierson, joka oli ollut täällä armeijalle tarvittavan tavaran hankinnan vuoksi, — vastasi ystäväni ja lausui minulle hyvästi.
Amos Piersonin siis oli todellakin onnistunut toimittaa minut asemaan, josta oli johtuva, että useimmat Columbiassa olevat ystäväni käänsivät minulle selkänsä.
Seuraava tapaus oli, että nuori Arthur Peyton läksi komppaniansa kanssa liittyäkseen pääjoukkoon. Isä huokasi, ja sekä Laura että Belle näyttivät enemmän etelävaltiolais-isänmaallisilta kuin koskaan ennen.