Punatukkainen neekeri.
Odotin kaksi päivää, ja kun meidät kolmannen päivän aamuna komennettiin työhön, olin minä kuulevinani tutun neekerin äänen.
— Hohoi, — huudahti kersantti, — tässä on neekeri, joka ei tahdo totella! — Mene tiehesi vain työhön, punatukka lurjus! — Kyllä minä karistan sinusta laiskuuden, minä!
— Herra Jumala! Kohdelkaa minua hyvin, massa!
Kukaan ei välittänyt tästä välinäytöksestä, sillä paikkakunnan istutusten omistajilla oli tapana lähettää tottelemattomia neekereitä rangaistukseksi vallitustyöhön; mutta minä aloin toivoa, sillä neekeri oli Caucus, ja minä arvelin että hänellä oli jotakin sanottavaa minulle.
Mutta hänet pahaksi onneksi lähetettiin kaukaiselle vallitukselle, niin etten saanut tavata häntä ennen kuin illalla. Lepäsimme sikin sokin pitkässä vajassa, ja vahti katsoi ainoastaan, ettei kukaan paennut; niinpä minä olin pian punatukkaisen neekerin vieressä, joka aluksi näytti olevan liian murheellinen ruvetakseen minun kanssani juttelemaan.
— Hyvä Jumala, olisinpa vaan tiennyt tämän, niin en olisi koskaan tullut tänne! Minun on täytynyt puurtaa henkeni edestä, ja tällaiseen ruokaan ei sikakaan voi tyytyä!
— Oliko sinulla jotakin asiaa minulle?
— On — mutta kersantti sanoi pieksättävänsä minut…
— Sano nyt heti, mitä asiaa sinulla on?