Tämä tapahtui nopeasti. Minä en ollut koskaan ennen aikonut karata vartiosta, sillä minusta oli tuntunut aivan mahdottomalta ilman rahoja tahi auttajia päästä unioonijoukkojen rajoille; mutta kun nyt ajattelin asiaa, pisti päähäni toinen tuuma.
Yöt olivat kylmenemistään nyt marraskuussa kylmenneet ja suuret leiritulet paloivat vartijoiden viihtymykseksi. Tarvittavat puut hankki kunakin päivänä määrätty työjoukko, mutta nyt se oli jostakin syystä unohtunut. Polttopuut eivät riittäneet yöksi.
Juuri tuumiessani pakoa kuulin kersantin käskevän eräitä vahteja ottamaan muutamia vankeja mukaansa ja hankkimaan sen mitä tarvittiin; ja sotilaat herättivät mukavuussyistä niitä, jotka olivat lähinnä ovea.
Kuiskasin Caucukselle, että hän tulisi mukaan.
— En jaksa, olen aivan liiaksi väsynyt… en tahdo ahertaa enää tänään.
— Tule nyt vaan, jos tahdot päästä täältä tänä iitana. Huomenna kersantti hinaa sinut hirteen, — kuiskasin hänelle ja virkistin lisäksi häntä voimakkaalla potkulla, sillä hänen välinpitämättömyytensä suututti minua.
Hän röhkäisi sekä ilkeydestä että tuskasta, mutta nousi ylös ja seurasi minua.
Olimme pian viidakossa, jossa kolme, neljä sotilasta oli vahdissa kiväärit ladattuina. Kuiskasin Caucukselle, että hän aina pysyttäytyisi läheisyydessäni.
Kaikeksi onneksi oli metsä tiheä, ja meitä käskettiin samoamaan sen läpi noutaaksemme puita, joita oli aikaisemmin koottu ja kasattu vähän joka paikkaan. Sitten meidän kaikkien piti kokoontua niitä hakkaamaan. Meidät jaettiin kolmeen patrulliin, joista kutakin vartioi sotilas ladatuin kiväärein; neljäs, korpraali, odotti kokoontumispaikalla.
Yhden ainoan miehen oli vaikea viidakossa ja hämärässä pitää silmällä kolmea tai neljää vankia. Minä käytin myöskin hyväkseni tilaisuutta, annoin Caucukselle merkin ja hiivin ryömien neekerin seuraamana viidakkoon.