— Ette ilman vaaraa. Viime yönä ammuttiin siellä kolme miestä heidän koettaessaan mennä yli.
Näimme myöskin toisella puolella kapinallisten leiritulet. Vaimo selitti meille, että edempänä vei silta joen yli, mutta sitä vartioimassa oli jalkaväkeä ja mahdollisesti pari kanuunaa. Hän luuli myöskin siellä olevan jotakin tekeillä, koska sotajoukkoja oli ollut liikkeellä koko päivän ja kivääritulta oli jyskynyt rintamalta. — Huomenna tulee varmaankin kuuma päivä, — lisäsi hän.
Tämä teki meidät halukkaiksi päästä rintamaan, sillä jos Longstreet etenisi, olisi meidän kuljettava vielä paljoa pitempi ja vaarallisempi matka.
Päätimme niinmuodoin uskaltaa — kaikki, paitsi kolmea, jotka kieltäytyivät — ja otimme vaimon veneen, jota me, karttaaksemme melua, soudimme käsin. Otin yltäni vaalean takkini ja ojensin sen Caucukselle; harmaa alusnuttuni ei loistanut pimeässä.
XVIII
Kirje, joka merkitsi elämää.
Äkkiä kuului vastakkaisen rannan pensaista huuto:
— Kuka siellä?
— Hypätkää veneestä, henki on kysymyksessä! — kuiskasi luutnantti minulle ja teki itse neuvonsa mukaan, saadakseen veneestä suojaa kiväärin luoteja vastaan.
Minä noudatin esimerkkiä, pysyttäytyen veneen pohjan alla meidän verkalleen liukuessamme pitkin virtaa. Silloin kuulin kiväärinlaukauksen ja veneeseen jääneiden miesten valituksia.