Sana "prinsessa" pisti kuin puukko puhuteltua. Hän kääntyi, aikoi jotakin vastata, vaan hillitsi itsensä.
— Aa, eikö totta, jatkoi äsköinen mies, ja muutamat nauraa röhöttivät ja tirkistelivät laseihinsa, — Akselin posket ovat punaiset kuin Pehkosen pirtti.
Hän meni puhutellun luo, löi häntä hiljaa hartioille ja sanoi tuon sanan "rohkeutta", jota niin uutterasti näytti käyttävän.
— Haaveiletko rakkautta, joka on pilvissä asti… jota ei mainen lapsi tavoita… platoonista, puhdasta, niin…
— Mene pois! — hän hapuili jotakin sopivaa sanaa — tikka, sanoi hän viimein.
— Tikka…? toisti tuo jo jotenkin juopunut ivailija, sanoitko tikka?
— Sanoin. Olethan koko illan nokkaillut ja pistellyt minua kuin tikka vaivaista lahoa puuta, ikäänkuin olisin mikäkin toukkakoko, sanoi hän ja meni juhlasaliin.
— Oikein, huusivat muutamat pöydästä, onhan sopimatonta moinen pistopuhe niin hiljaiselle ja hyvälle miehelle kuin Akseli on. Jos hän nyt hakkaileekin tuota yhtä muita enemmän, eihän siinä mitään pahaa ole. Kuka hyvänsä meistä olisi onnellinen, jos hän hyväksyisi papereitamme.
— Ketä yhtä, kuka hän, kysyi muudan pöydän päästä ja pyyhki pois tupakanporoa frakkinsa kaulukselta, en ole ollut kesää kaupungissa enkä siis tiedä mistä on kysymys.
— Mistäkö kysymys? puuttui puheesen nolauksen jälkeen jo hiukan toipunut punakka, pullea herra. Siitä, että tuo Akseli, pahainen nulikka, pelaa kavaljeeria yli muiden. "Prinsessasta" on kysymys, tuosta peijakkaan kauniista saksattaresta vai hittoko hän lie, jota kaikki herrat ihailevat ja naiset kadehtivat, ja jonka kanssa Akseli on tehnyt veneretkiä Lehtosaaren rannoille ja…