— Keitä ne ovat?
— Eivät käskeneet sitä sanoa.
— Tunsitteko te niitä?
— Paremmin luulen Teidän tuntevan.
— Sinä, vanha vares, sano, ketä olivat.
— Menkää katsomaan, jos tahdotte, minuun eivät kuulu.
Ja Silla väänteli päätään hänelle omituisella tavalla ja läksi matkaansa jatkamaan. Tuohela tuli uteliaaksi ja vaikka olikin kiire mielessä, kysyi hän jo Sillalta:
— Olivatko ne naisia vai miehiä?
Vaan Silla oli vanhoillaan tullut kuuroksikin. Päätään väännellen riensi hän Parveelaan päin. Tuohela kääntyi kotiinsa.
Kun hän astui pihaportista sisään, näki hän että piha oli tyhjä. Palvelusväki oli poistunut pihanpäätupaan, koskapahan sieltä lasista näyttiin kurkisteltavan. Hän nousi rappuja ylös omaan asuntoonsa, avasi oven kamariinsa ja lensi kalman kalpeaksi. Hän melkein tuijotti eteensä, ei uskonut omia silmiään, vihdoin toki vihansa sanoihin purki: