— Sinutkin! Kuka muu myös? kysyi Leenu levotonna.
— Paljo, paljo muitakin.
— Vaan kenenkä vuoksi Silla sitte suree?
— Syyttömän.
— Ja kuka on tuo syytön?
— Sinä.
— Minä! huudahti sanoin selittämättömällä tuskalla Leenu. Mahdotonta… ei koskaan, ei koskaan!
— Ei koskaan, ei koskaan! huudahti samassa sydäntä särkevä miehen ääni Leenun takaa ja virtanaan vierivät vetreät vedet Tuohelan punaisiksi itkettyneistä silmistä, kun hän polvilleen paiskautuen Leenua syleili. — Ei koskaan! Sinä siis tiedät jo… Kuka on ennen minua sitä sinulle kertomaan ennättänyt?
— Tiedän? Mitä? tapaili Leenu.
Vasta nyt huomasi Tuohela Sillan.