— Aa, kyllä ymmärrän… Kuka herra se oon ollut?
Tiihoskalla alkoi jo olla kiire. Hänen piti mennä kauppias Gulmanniin pesujen tekoon, vaan sitä ennen olisi hän tahtonut täydentää tietojaan uutisesta, vaan Hätisen matami ei sanonut tietävänsä. Vilauttihan vaan hyvästellessään vasenta silmäänsä merkitsevästi — se oli nyt hänen tapansa — ja juoksujalassa läksi lääkäriin.
Gulmannin kyökissä Tiihoska kertoi sisäkkö-Annille, kuinka kaupungissa vieraillut ulkolainen neiti eilen tanssijaisten aikana oli pitkän aikaa tanssin lomalla kävellyt hiestyneenä erään tuntemattoman herran seurassa ulkona ja vilustunut, eikä koko viime yönä nukkunut ollenkaan. Tänään oli pitänyt lääkäri hakea.
— Mistä te nyt jo sen tiedätte… näin varhain? kysyi Anni.
— Mistäkö tiedän? Kyllä minä tiedän, minä, Hätisen matamihan se lääkäriin mennessään kertoi asian aivan sanasta sanaan niinkuin minä ja lisääkin, vaan kaikkia ei sovi kertoa tuommoisille nuorille tytöille kuin Anni on. Mutta matamin kanssa me olemme hyvät ystävät.
— Niin olettekin, ajatteli Anni, ja monen muun matamin kanssa myös.
Ei hän omasta puolestaan asiaa sen enempää udellut, arvasihan hän lopun itsestään, vaikka hän ei paljoakaan uskonut Hätiskän höpötöksiä. Hänestäkin kun jo olivat levitelleet… Hän kaatoi kahvia Tiihoskalle ja vei sitte kahvikannun saliin herrasväelle. Siellä oli vasta rouva valveilla.
— Hyvää huomenta, Anni, onko Tiihoska jo tullut?
— On, rouva, hän on kyökissä. Viedäänkö herralle jo kahvia?
— Ei, annetaan hänen nukkua, hän viipyi myöhään eilen tanssijaisissa.