— Keväällä…!
— Sehän lienee surullista…
— Ei ole talven tulo mieleistä muutenkaan, vaan kun odottamaton takatalvi ryöstää kaikki kevään ilot ja kalleudet, niin epätoivoiselta tuntuu elämä. Muuten talveakin on monenlaista.
— Kuinka niin?
— Niin, mitenkä niin?
Ei Akseli enään mitään vastannut, ajatteli vain omaa aavistamaansa talvea. Vaan Aline ei hellittänyt.
— Todellako? Kuinka silloin käypi, kestääkö talvea sitten toiseen talveen… eikö kesää sitten tulekaan?
— Tulee joskus, useinkin, vaan ei niin ihanaa. Takatalvi ryöstää hempeimmät kevään kukat ja ruusut kuolevat kukattomina, lintujen laulu on ilotonta. Ihmisrinta vaan toivoo talvea, kovempaa, ankarampaa, joka kuolettaisi hänetkin kun kerran kaikki…
— Hyi! Sinä olet katkera, Akseli, peloitat. Et saa puhua noin. — — — Takatalvi…? lintujen laulu on ilotonta ja… Akseli, ethän niin sanonut?
— Sanoin, kaikki on mennyttä silloin kuin kevät muuttuu talveksi, kun toiveet eivät toteudu…