Hän on tullut kentän laitaan. Keskellä kenttää juoksentelee edestakaisin pieni poikanen paperileijaa perässään vetäen. Tuuli tempoo sitä ja väliin hellittää. Vähitellen kohoaa se ylös pyörteen mukana ja riemuiten poika soluttaa hienoa rihmaa kerästä kädessään. Akseli menee pojan puheille.
— Mitä teet? kysyy hän.
— Näettehän, vastaa poika välinpitämättömästi ja soluttelee vain yhä rihmaa kohoavan leijan jälkeen.
— Aiotko laskea sen ilmaan?
— Siellähän se jo on, vastaa nenäkkäästi poika.
Se leijui jo korkealla ja pieneni pienenemistään. Akselia suututtivat pojan vastaukset.
— Niin, mutta tällä tavalla ilmaan?
Hän otti yht'äkkiä rihman riemuitsevan pojan kädestä, katkaisi sen ja yhä korkeammalle kohosi köykäinen paperi. Poika pillahti itkemään.
— Se ei… ollut… o… ma… ni…
— Kenenkäs sitte?