— Eipähän mitä. Minä vaan olen iloinen, että löydän jotakin syytä kutsuakseni tätä kaunista nientä vähän hienommalla nimellä kuin Härköniemi.
— Mitä ajattelet?
— Mitä sanoisit Alinelundista?
— Alinelund! Mainiota!
He läksivät kaupunkiin ja laineet laulelivat ja hongat humisivat hyvänsuopaisesti ristiäisvirttä. Niin ainakin noista kahdesta tuntui.
[Tarkoitettua nientä on kutsuttu Alinelundiksi aina viime aikoihin asti, kunnes Kuopion suomalaisen lyseon konventti sen juhlallisesti risti Unholaksi, mikä nimitys nyttemmin on yleisesti käytännössä.]
V.
"Seura", silloin Kuopion komein, sittemmin niin onneton "Seura" ["Seura" paloi sittemmin], teki laiturista lähtöään. Ikävälle näytti kaikki. Tuuli painoi piipusta pullahtelevan savun saattavien rannalla seisojien silmille. Vähä olikin ihmisiä lähdölle saapunut, olihan hiukan hienostoa tuttuamme kaunotarta ja hänen ikävöivää tätiänsä saattamassa. Akselia ei näkynyt.
"Seura" huusi — siihen aikaan ei vielä soitettu — huusi kolmatta kertaansa. Silloin saapuu rantaan pieni tyttönen kädessään suuri kukkaiskimppu. Hän ehtii sen juuri Alinelle antaa ja kuiskata:
— Sen sisässä on jäähyväistervehdys Akseli-herralta paperilapussa. Lukekaa se heti rannasta päästyänne. Sieltä löydätte myös unohtamanne rintaneulan, selityksen siihen ja kaikkeen…