— No, poimi nyt, vaan tule ajoissa kotiin ettei isä ennätä kysyä ja — pyyhi suusi puhtaaksi marjoista.
— Hyi, sinä olet häjy.
Mutta nuori mies jatkoi jo matkaansa solaa myöten Parveelaan. Hän oli Leenun veli ja rakasti sisartaan kuin silmäteräänsä. Hänkin oli alussa ollut hiukan vasten, vaan ei kuitenkaan niin paljon kuin toiset sukulaiset.
Kun hän oli jonkun matkan astunut, huusi Leenu jälestä:
— Kalle, Kalle, tule nyt katsomaan.
Ja hän näytti kokonaista manssikkaterttua.
— Niin on, näkyy jo olevan, sinun onnellasi varmaankin. Kuitenkin minä toivoisin että riittäisi pään polveksi eli että aina saisit marjoja poimia kotopellon pientarilta.
— Niin, yhä sinäkin vain vetelet samaa virttä. Sinusta olisi kai hauskaa nähdä minut ijän kaiken vanhana piikana.
— Hyvä niin, hyvä näin. Niin oot äitisi sylissä kuin on marja mättähällä, niin oot sulhosi sylissä kuin on kukka sammalessa, sanoo joku runoilija.
— Niin, se on viisaasti sanottu, näetkös, molempi parempi, ilkkui
Leenu iloissaan veljensä mieltä ollenkaan älyämättä.