— Viisaasti kyllä, sinä olet liian nuori naimisiin.
— Kuule, älä nyt enään, lupasithan jo kerran ettet enään puhu siitä.
— Lienen luvannut tai en, sano nyt kuitenkin minulle, ymmärrätkö mitä rakkaus on ja rakastatko sinä Tuohelaa?
Leenu pakostakin punastui oman veljensä edessä, hetken mietittyään vastasi hän.
— Rakkaus on mielestäni jotakin sellaista… selittämätöntä. Se on jotakin suurta ja samalla niin pientä että, että… se sopii kyllä hyvin yhdeksäntoista vuotiaan tyttölepakon sydämeen, lopetti hän nauraen viisastelunsa kun huomasi ettei siinä pitkälle päässyt.
— Ei, ei, tyttö rukka, se on jotakin…
— Sellaista, jota sinä et tunne, ehätti Leenu, mene nyt vaan lupauksesi mukaan Tairuanpohjista hakemaan ne komeimmat koivut huomiseksi ja mitä siinä jurritat; huomenna pitää olla iloa ja päivänpaistetta ja…
— Sinä et vastannut vielä toiseen kysymykseeni.
— En vastannut, enkä vastaa, mene nyt vaan.
Vaan kun Kalle ei mennyt, sanoi hän: