— Nytkö Silla sen vasta vanhoilla päivillään huomaa?
— Nyt vasta oikein. Mutta eihän pikku sisarenne vain oikein sydämensä pohjasta pitäne Tuohelasta?
— Mitä se meihin kuuluu. Kahden kauppa, kolmannelle korvapuusti.
— Ei mitään minuun ainakaan, vaan teihin ehkä… Näettekös, nuori isäntä, asiat eivät ole oikein. Tästä voi nousta hirveä myrsky, näettekös, myrskyjä voi olla ihmiselämässäkin.
— En ymmärrä, mitä tarkoitatte.
— En minäkään oikein ymmärrä mitä tarkoitan, vaan kuitenkaan en tarkoita mitään pahaa, kuulkaa, teidän pitää koetella vieläkin saada Leenu purkamaan, vaikkakin hän olisi kolmasti kuulutettu.
— Ja minkätähden?
— Sentähden että se olisi parasta sekä Leenulle itselleen että
Tuohelalle, teille, isällenne ja kaikille ihmisille.
—- Niinkö nyt korttinne ovat pahasti kääntyneet tai, lisäsi Kalle hetkisen jälkeen, puhuisitteko ehkä Manssikkalan Tildan pussiin ja siinä sivussa omaan pussiinnekin?
— En puhu kenenkään pussiin, vaan luulen, että ellei Leenu pura kihlaustaan, niin tulemme kaikki pussiin, pussiin, johon jouduttua ei ole helppo pois päästä.