— Ei kumpikaan.
— Äitisi?
— Ei.
— No, sitte isäsi?
— Ei, — hän oli ainoastaan ystäväni. Mutta mene nyt jo, pikku-hupakko, hae vettä.
Katri meni kuin menikin vihdoin, herra jäi multaa silittelemään.
Kun Katri tuli vesikiulun kanssa, kysyi hän:
— Kuka sinä olet ja mistä asti, et ole kaupungista?
— En .. minä olen kaukaa, kaukaa. Olen tullut tänne — annapas vesi tänne — kuolleen ystäväni rakkaan muiston tähden, — kas niin, kiitos ystäväni, haepa lisää.
— Kaukaa? Sanoitko kaukaa?