— Herra ei teititteleisi minua.
— Tuntuu niin somalle olla taas täällä…
— Hyvästi, änkytti Kalle, jonka kasvoille oli painunut liinan valkea väri. Hyvästi, Katri, minua et enää taida kaivata.
Katri ei tiennyt mitä tehdä.
— Ahaa, sanoi outo… täällähän on… hm! — Hän oli huomannut lemmikin Kallen napinlävessä. — Oh, ei mitään kiirettä, ystäväni — ja hän hymyili — onko asiat niin?
Katrin poskilla puna kasvoi ja Kalle seisahtui kuulemaan, mitä tuolla vielä olisi sanomista.
— Katriina! Katriina! huusi herra.
Ja puiden välistä läheni kaunis nainen, arviolta noin 20 vuoden ikäinen, kiireestä kantapäähän mustaan puettu, niin kaunis, että Kalle — niinkuin hän itse sittemmin kertoi — luuli häntä mustaksi enkeliksi.
— Kas tässä, Katriina on siskosi hauta.
Mustaan puettu nainen laski vahvan mustan harson silmilleen, etteivät ympärillä olijat näkisi hänen kyyneleitään.