vaikka jumalat eivät viiniä juo. Ja vaskisepiksi, mitkä rautaa valmistavat. Josta on runossa syntynyt
Sääri-varu vasta-taotusta tinasta.[203]
Tämäkin olisi metaforaksi kutsuttava. 22. Kun joku sana näkyy merkitsevän jotain vastakohtaista, pitää myös katsoman kuinka monella tapaa sen merkitys voipi lauseessa ilmaantua; esimerkiksi.
ή ρ' έσχετο χάλχεον έγχος,[204]
joka tässä merkitsee, että se [keihäs] siihen pysähtyi. 23. Kuinka monella tapaa, sopii kenties parhaimmiten sanoa silloin kun se pannaan vastakohtaiseen merkitykseen, taikka niinkuin Glaukoni sanoo, 24. että, näet, muutamat edeltä käsin tekevät päätöksensä järjettömällä tavalla, ja, kun asia heissä itsissään jo on päätetty, siihen liittävät muka syitä, ja nyt, ikään kuin olisivat he ajatuksensa lausuneet niinkuin sopii, moittivat he mitä vaan on heidän arveluansa vastaan.[205] 25. Näin kävi myös Ikarion. Häntä arveltiin, näet, Lakonilaiseksi; mieletöntä olisi siis ollut, ettei Telemakho olisi hänen luonansa käynyt, kun hän Lakedaimoniin tuli. Tämä seikka on luultavasti niin, kuin sen Kefallenit kertovat. Nämä, näet, mainitsevat Odysseyn heistä naineen, ja nimen olleen Ikadio, eikä Ikario. Todennäköisesti on siis koko selkkaus tullut erehdyksestä.
26. Yleensä ovat mahdottomat vietävät joko runouteen tahi idealiseeraamiseen tahi luuloon. 27. Mitä runouteen tulee, niin on luultava mahdottomuus arveltava valittavammaksi, kuin epäluultava mahdollisuus; ja yleensä pitää niin oleman, kuin Zeuxis maalasi. 28. Mutta myöskin on idealiseeraaminen; sillä idealin pitää hallitseman sitä mielettömyyttä, jota puhutaan.[206] 29. Niinpä tapahtuu välistä, ettei se olekkaan niin järjetöntä, sillä se on todennäköistä että jotain tapahtuu todennäköisyyttä vastaankin. 30. Mitä vastakohtaista sanoissa löytyy on samalla tavalla tarkastettava, kuin riita-aineet väitöksissä, nimittäin onko se samaa tarkoittavaa sekä samalla tapaa; niin että siis on katsominen itse runoilijaankin, missä tarkoituksessa hän itse sitä lausuu tahi mitä ymmärrystä järjellinen ihminen siihen panee.[207] 31. Mutta oikea on moite järjettömyydestä ja huonoudesta silloin, kun ilman täytymyksettä käytetään järjettömyyttä, niinkuin Euripides "Aigeyssä", tahi huonoutta, niinkuin Menelaon "Oresteessä".[208] 32. Moitteet saattaa siis jakaa viiteen lajiin; ne, näet, tarkoittavat joko mahdotonta, tahi järjetöntä, tahi epäsiveydellistä, tahi vastakohtaista, tahi virhettä itse taidetta vastaan.[209] Moitteiden poistamiset tapahtuvat sanottujen määräin johdosta. Niitä on kaksitoista.[210]
XXVII Luku.
Murhenäytelmä kertomarunoa etevämpi.
Joku ehkä epäillee, lieneekö kerrontarunollinen vaiko murhenäytelmällinen kuvailus parempi. 2. Sillä jos vähemmin rasittava on parempi, ja tämä on semmoinen, joka sopii paremmille katsojille, niin on selvä, että se, joka kaikkia kuvaelee, on rasittava. 3. Aivan niinkuin eivät katsojat muka ymmärtäisi, jollei kaikkia tuoda heidän silmäinsä eteen, tekevät näyttelijät suurenmoisia liikenteitä, samoin kuin kehnot huilunsoittajat,[211] jotka itseänsä vääntelevät, kun tahtovat diskoa kuvaella, ja laahaavat laulun-johtajaansa, jos he Skyllaa huilullaan kuvaavat. 4. Tragedia olisi siis muka samassa tilassa kuin mihin vanhemmat näyttelijät asettivat itsiänsä nuoremmat näyttelijät; Mynisko kutsui, näet, Kallipidesta apinaksi, syystä että hän ylenmäärin liiotteli. Yhdenlainen oli ajatus myöskin Pindarosta.[212] Samassa suhteessa kuin nämä toisiinsa ovat, on myös koko taide epopeaan. 5. Tämä sanotaan olevan ymmärtäväisiä katsojia varten, he kun eivät tarvitse näyttelijäin käytöksiä; mutta tragedian halvoille. Rasittava olisi niin muodoin selvästi kehnompi. 6. Vaan ensiksikin tämä moite ei koske runoustaidetta, vaan esittelytaidetta, koska myös kertomarunonkin esittelyssä voipi keinojen suhteen liiotella, jota tekikin Sosistrato, jopa myöskin laulamisessa, kuten Mnasitheo Opuntilainen teki.[213] 7. Lisäksi ei suinkaan kaikki liikenteet ole hyljättäviä, kosk'ei tanssiakaan hyljätä, vaan ainoastaan kehnojen liikenteet, niinkuin tämmöisiä nuhteita tuotiinkin esiin Kallipidesta, ja muitakin vastaan, että he, näet, jälittelivät epävapaita naisia. 8. Vieläpä tragedia niinkuin epopeakin saavuttaa tarkoituksensa myöskin ilman liikenteittä;[214] sillä paljaan lukemisenkin kautta tulee selväksi, minlainen se on. Jos se siis on muissa suhteissa parempi, niin eivät nämäkään ole sille välttämättömiä. 9. Onpa sillä vielä kaikki mitä epopeallakin on; sillä runomittaakin saapi se käyttää. 10. Niillä on myöskin suurella osalla musiikkia ja näytelmällistä laitosta, jonka kautta huvi ilmeisimmästi syntyypi. 11. Lisäksi on sillä selvyyttä, jos sitä luetaan tahi näytetään. 12. Paitsi sitä se saavuttaa kuvailemisen tarkoituksen lyhyemmässä ajassa, sillä supistuneempi on hupaisempi kuin pitkään aikaan venytetty; esimerkiksi jos joku panisi Sofokleen "Oidipon" yhtä moneen runoon kuin Iliadi. 13. Kertomarunollisessa kuvailuksessa ei ole sittenkään vielä samassa määrässä yhteyttä. Todistus tähän on, että jokaisesta tänlaisesta kuvailuksesta tulee useampi tragedia. Niin että, jos sepitetään yksi ainoa kantataru, tämän, jos se on lyhyesti esitelty, täytyy näyttää typistetyltä,[215] taikka, jos se runomitan pituutta noudattaa, vetelältä. Vaan jos monta kantatarua käytetään, s.ο. jos se on kokoonpantu monesta toiminnasta, ei siinä ole yhteyttä; 14. niinkuin esimerkiksi Iliadissa on monta tänkaltaista osaa, jotka jo itsessään ovat pitkiä kyllä, samaten kuin Odysseiassakin; ja kuitenkin ovat nämä runoteokset mitä paraimmiten kokoonpantuja ja kuvailus miten mahdollista yhtä ainoata toimintaa. 15. Jos se siis kaiken tämän puolesta on etevämpi,[216] ja vielä päälliseksi taiteellisen näyttämisen kautta (satunnaista huvia sen, näet, ei ole herättäminen, vaan jo mainittua), niin on silmin nähtävää, että se on parempi, koska se paremmin kuin epopea saavuttaa tarkoituksensa.[217]
16. Itse tragediasta ja epopeasta, niinkuin myöskin niiden lajeista ja osista, kuinka monta näitä on, ja miten ne toisistansa eroavat, mitkä niiden kelvollisuuden ja huonouden perusteet ovat, niin myös moitteista ja miten niistä voi päästä, olkoon siis tämä lausuttuna.