Hilja. Mutta minä en voi… rakastan Einaria ja…
Ketonen. Hän on sosialisti… ja pitäisihän sinun sen verran ymmärtää…
Hilja. Eikö teillä muuta syytä ole häntä vastaan?
Ketonen. No, saattaahan hän muuten olla mies paikallaan mutta hän on sosialisti ja sinun ei mitenkään sovi…
Hilja (Veikeästi). Minäpä olen itsekin sosialisti ja sitäpaitsi ei rakkauteen saa sekoittaa politiikkaa!
Ketonen (Epätoivoisena). Niinkö pitkälle on tultu! He ovat villinneet ainoan lapsenikin… Heta oli oikeassa sanoessaan, että ei pitäisi lapselleen antaa niin suurta vapautta… Mutta ei vaikeroiminen enää auta… täytyy toimia pontevasti…
Hilja. Mutta Peltolasta en huoli, en, en, vaikka mikä olkoon!
Ketonen (Ankarana). Sinun täytyy! Minä olen se mies…
Hilja. Isä! Mitähän äiti sanoisi jos olisi elossa.
Ketonen (Hämmästyen). Taisin vähän kiivastua… mutta asioiden täytyy muuttua… menen heti Peltolan luo. (Erikseen mennessään) Kun minä annoinkin hänelle niin paljon vapautta!