"Kyllä, kyllä, kaikkien —"
"Vilpittömästi ja vapaaehtoisesti tulee sinun nöyryyttää sydämmesi Jumalan ja vanhempiesi edessä, tunnustaen: minä yksinäni olen syntinen ja olen siis ansainnut kaikkea pahaa ajassa ja ijankaikkisuudessa; oikein he tekevät tuomitessaan minun tähän kaikkeen, ja kaikesta sielustani kunnioitan minä Sinua; mutta jos Sinä, suuri, ijankaikkinen Herra Jumala! ansaitsemattomasta armostasi tahdot pelastaa minun, niin ai'on minä koko elinaikanani olla uskollinen palveliasi ja kiittää Sinua ijankaikkisuudessa siitä, että Sinä olit niin äärettömän hyvä."
Myrskyn viima vingutti seiniä ja ikkunalasia, rasketta ja outoa huminaa kuului ulkoa, portti-pielet ja aidan seipäät ulvoivat kummallisesti; tuo kaikki siis oli ennettä siihen, että oikea rajuilma uhkaili nousta ja tämä oli Bård'in mielestä paha merkki ja aavistus. Tälläisellä ilmallahan paholainenkin on varmaan liikkeellä… Hän kuunteli kyllä papin sanoja, mutta enemmän kuitenkin humajavaa myrskyä ja mitä vinhemmäksi myrsky yltyi sitä ymmärtämättömämmäksi kävi Bård. "Polvillesi!" huusi pappi nyt, koska tuulen kammoittava vihma rupesi jo läpi huoneen ulvomaan, "laske polvillesi! nöyryyttäen itsesi Jumalan edessä." Bård laskihe polvilleen, vaikka tuo tuntuikin hänestä vaikealta ja hän huusi hätäilevänä: "Sydämmestäni nöyrryn ja kumarrun minä Jumalan edessä; Hänellä on oikeus…"
"— Jumalan ja vanhempaisi edessä;" oikaisi pappi ankarasti.
"Jumalan ja vanhempaini edessä; heillä on oikeus ja voima tehdä minulle, mitä he tahtovat; mutta minä olen syntinen ja olen siis ansainnut sen, ja vaikka he työntäisivät minun helvettiin, niin tahdon kuitenkin ylistää heitä suuresta armostaan ja yhäti olla heidän uskollinen palveliansa"… Hän katseli pelkäävänä ylös. "Onko se niin?" kysyi hän.
"Luullakseni tarkoitat sinä: oikein. Anna itsesi nyt Jumalan haltuun rukoillen armoa!"
"Minä annan itseni Jumalan haltuun ja rukoilen armoa", oihkui Bård suuressa hädässään. Ja sitten kysyi hän papilta: "onko se oikein?" "Nouse seisoallesi, poikaseni", vastasi tämä. "Ja nyt täytyy sinun pelastaa minut!" pyysi Bård. "Nyt koetamme tehdä mitä voimme," vastasi pappi. "Jumala vapahtakoon sinun totisesti kaikista synneistäsi!"
"Mutta," lisäsi pappi, "saadakseni varmuuden siitä, että sinulla on oikea totisuus ja vilpitön aikomus, niin on sinun lupaaminen minulle täällä kahden kesken suusta suuhun, että jos sinä pelastut, niin annat kolmannen-osan kaikesta mitä perintönä äidiltä tulet saamaan, sille kirkolle, missä sinä pelastetaan, — Jumalan kunniaksi ja kurjan sielusi lunastukseksi."
"Sen lupaan minä … niin totta kuin pelastun … niin totta kuin odotan Jumalan armoa," vakuutti Bård.
Pappi istuutui kirjoittamaan. Hetken perästä pisti hän paperin esille, sanoen: "tähän olen kyhännyt lahjakirjeen; kirjoita sen alle!" Bård tarttui pännään ja piirsi ristin; pappi kirjoitti sitten siihen Bård'in nimen. "Aivan niin Jumalan nimessä", virkkoi hän vielä ja nousi seisoalleen.