— Kuule, Eugen, Jumalan tähden! Rakastan Nella Racksolea. Menen naimisiin hänen kanssaan.
— Sinä! Seurasi pitkällinen äänettömyys, ja sitten Eugen-herttua nauroi. Ohoo, hän sanoi. Niin sanovat kaikki aluksi. Noin olen itsekin lörpötellyt, setä kulta. Hyvältähän se kuulostaa, mutta ei merkitse mitään.
— Tässä tapauksessa se merkitsee kaikkea, Eugen, sanoi ruhtinas Aribert tyynesti.
Jälkimmäisen äänen päättäväinen sävy teki Eugen-herttuan hieman totisemmaksi.
— Et saa mennä naimisiin hänen kanssaan, hän sanoi. Keisari ei tule sallimaan morganaattista avioliittoa.
— Keisarilla ei tule olemaan mitään tekemistä sen asian kanssa. Luovun oikeuksistani ja tulen tavalliseksi kansalaiseksi.
— Siinä tapauksessa sinulla ei tule olemaan mitään mainittavaa omaisuutta.
— Mutta vaimollani on omaisuutta. Kun hän tietää, mitä uhrauksia teen voidakseni mennä naimisiin hänen kanssaan, ei hän varmaankaan epäile uskoa tätä omaisuutta minun käsiini yhteisesti käytettäväksemme, sanoi ruhtinas Aribert jäykästi.
— Tulet kieltämättä rikkaaksi, sanoi Eugen-herttua miettiväisesti, ajatellen yhä Racksolen rikkautta. Mutta oletko ajatellut tätä? hän kysyi ja hänen lempeistä silmistään säteili jälleen eräänlainen mielipuolisuus. Oletko ajatellut, että minä olen naimaton ja voin kuolla minä hetkenä hyvänsä, ja silloin valtaistuin siirtyy sinulle — sinulle, Aribert.
— Valtaistuin ei koskaan siirry minulle, Eugen, sanoi ruhtinas Aribert lempeästi, sillä sinä tulet elämään. Olet varmasti paranemassa. Ei sinulla ole mitään pelättävää.