— Charing Cross-asemalla muutamaa minuuttia ennenkuin ilokseni tapasin teidät. Mr Jules ei yhtäkaikki ollutkaan matkustanut Konstantinopoliin. Hän ei huomannut minua, muuten olisin sanonut hänelle, ettei ollut tapana kulkea Lontoon kautta, jos tahtoi matkustaa Parisista Konstantinopoliin.
— On siinä miehessä häikäilemättömyyttä! huudahti Racksole. Suurenmoista ja uhkarohkeaa häikäilemättömyyttä!
XXII.
GRAND BABYLONIN VIINIKELLARISSA.
— Tiedättekö mitään tämän Julesin entisyydestä? kysyi Racksole ja kaatoi lasiinsa whiskyä.
— En yhtään mitään, sanoi Babylon. Ennenkuin te siitä minulle mainitsitte, en luule tietäneeni, että hänen oikea nimensä oli Thomas Jackson, vaikka luonnollisesti olin selvillä siitä, ettei se ollut Jules. Minulla ei totisesti ollut aavistustakaan siitä, että miss Spencer oli hänen vaimonsa, vaikka olinkin kauan epäillyt, että heidän suhteensa toisiinsa oli paljon sydämellisempi kuin heidän tehtäviensä laatu hotellissa välttämättä edellytti. Kaiken kaikkiaan tiedän Julesista — hänen nimensä tulee aina olemaan Jules — ainoastaan sen, että hän vähitellen jonkun salaperäisen mieskohtaisen voiman avulla pääsi huomattuun asemaan hotellissa. Hän oli aivan varmaan lahjakkain ja älykkäin tarjoilija, minkä koskaan olen tuntenut ja hänellä oli erikoisesti vallassaan tuo vaikea taito säilyttää arvokkuutensa joutumatta ristiriitaan toisten arvokkuuden kanssa. Pelkään tämän tiedon olevan hieman liian ylimalkaisen, jotta siitä olisi jotakin käytännöllistä hyötyä käsillä olevan vaikean kysymyksen selvittämisessä.
— Mikä se käsillä oleva vaikea kysymys on? kysyi Racksole tyhmän näköisenä.
— Arvelen, että tuo vaikea kysymys on saada selville syy miehen Lontooseen saapumiseen.
— Sen voi helposti arvata.
— Kuinka niin? Luuletteko hänen haluavan antautua oikeuden käsiin tai tavan voiman sitovan hänet hotelliin?