— Kertokaa, sanoi Babylon, istuutuen nojatuoliin ja sytyttäen sikaarin.
Racksole kertoi koko Posenin jutun kaikkine pienine yksityiskohtineen, mikäli hän itse sen tunsi. Se oli pitkä ja monimutkainen kertomus, ja siihen meni noin tunti. Tänä aikana ei pienikokoinen Felix virkkanut sanaakaan eikä liikuttanut lihastakaan, ainoastaan hänen pienet silmänsä tuijottivat sinertävän savupilven läpi. Kaakeliuunin reunustalla oleva kello löi kaksitoista yöllä.
— Mihin aiotte ryhtyä vastaisuudessa, jos saan luvan kysyä? sanoi Babylon hänen lopetettuaan.
— Senpä juuri itsekin haluaisin tietää, sanoi Racksole.
— Noo, lausui Babylon hetkisen vaitiolon jälkeen, ruvetaanpa miettimään. Ensiksikin teitä huvittanee tietää, että sattumalta tapasin Julesin tänään.
— Vai niini huomautti Racksole aivan rauhallisesti. Missä?
— Varhain tänä aamuna Parisissa, juuri ennen lähtöäni sieltä. Kohtaus oli aivan satunnainen, ja Jules tuntui kokolailla hämmästyneen minut tavatessaan. Hän kysyi kunnioittavasti, mihin olin matkalla, ja minä sanoin olevani menossa Sveitsiin. Sinä hetkenä luulin olevani matkalla Sveitsiin. Olin saanut päähäni, että siellä tulisin onnellisemmaksi ja että oli parasta kääntyä takaisin ja olla enään palaamatta Lontooseen. Kuitenkin peräydyin kerran vielä ja päätin jatkaa matkaa Lontooseen silläkin uhalla, että siellä tuntisin itseni onnettomaksi ilman hotelliani. Sitten kysyin Julesilta, mihin hän aikoi matkustaa, ja hän kertoi aikovansa lähteä Konstantinopoliin, jossa hän oli osakkaana eräässä uudessa ranskalaisessa hotellissa. Toivotin hänelle onnea ja sitten me erosimme.
— Vai Konstantinopoliin! sanoi Racksole. Erinomaisen sopiva paikka hänelle minun mielestäni.
— Mutta, jatkoi Babylon, näin hänet vielä kerran.
— Missä?