Vaikka oli myöhäistä, ei hotelli luonnollisesti ollut yöksi suljettu. Muutamia vieraita oli vielä jäljellä, ja muutamia väsyneitä tarjoilijoita oli toimessaan. Yksi näistä jälkimmäisistä lähetettiin etsimään tuota merkillistä Hubbartia, ja onneksi tämä ei vielä ollut mennyt levolle, vaikka juuri oli menemässä. Hän antoi mieskohtaisesti avaimet mr Racksolelle, ja hänen vähän aikaa puheltuaan entisen isäntänsä kanssa, suuntasivat Grand Babylonin nykyinen ja entinen omistaja askeleensa kellareihin.
Nämä kellarit vievät yli toisen puolen siitä pinta-alasta, jonka koko hotelli käsittää, sen pituussuuntaan ulottuvan puoliskon, joka on lähinnä Strandia. Riippuen siitä seikasta, että maa Strandista viettää jyrkästi jokeen päin, on Grand Babylon niin sanoaksemme syvempi Strandin kuin joen puolella. Thamesiin päin on sisäänkäytävän tason alapuolella maakerros ja tämän alla yksi kerros. Strandiin päin on yksi maakerros, yksi kerros tämän alla ja sen alla isot viinikellarit. Kuljettuaan palvelijakunnan neljät portaat alas ja pitkän, keittiön kanssa yhdensuuntaisen käytävän läpi, olivat nuo molemmat miehet saapuneet erään oven eteen, josta, kun se avattiin, pääsi vielä yksiin portaisiin. Sen juuressa oli kellarien pääsisäänkäytävä. Sisäänkäytävän ulkopuolella oli viinihissi, joka välitti noitten maukasten nesteitten siirtämistä yläilmoihin, ja sisäänkäytävän vastapäätä oli mr Hubbartin pieni konttori. Kaikkialla oli sähkövalo. Babylon, joka oli eniten tottunut avaimia käsittelemään ja kantoi niitä, avasi ison oven, ja sitten he tulivat ensimmäiseen kellariin, ensimmäiseen viidestä peräkkäin sijaitsevasta. Racksolea hämmästytti ei ainoastaan paikan viileys, vaan myös huoneuston tilavuus. Babylon oli ottanut käteensä siirrettävän sähkökäsilampun, ja liikutti sitä ympäri, jotta Racksole saattaisi nähdä huoneen mittasuhteet. Tässä salamantapaisessa valaistuksessa näytti tämä maanalainen huone aavemaiselta ja salaperäiseltä numeroituine lokeroineen, jotka ulottuivat kovin kauas, kunnes valo supistui kaukaiseksi välähdykseksi, valon silloin tällöin sattuessa jonkun pullon kuperaan pintaan. Sitten Babylon sytytti kiinteät sähkölamput, jonka jälkeen Racksole hänen johdollaan kiersi sen osan aluettaan, joka oli melkeinpä mielenkiintoisin.
Kellarien rivin äärimmäisessä päässä oli lasiovi, josta nähtävästi pääsi ylimääräiseen, pienempään kellariin, noin viiden-, kuudentoista neliöjalan mittaiseen huoneeseen.
— Jotakin erikoista tuolla sisällä? kysyi Racksole uteliaasti, kun olivat ehtineet ovelle, ja katsoi sisään pullojen vieri-vierekkäin oleviin pohjiin.
— Ah, huudahti Babylon, melkein huuliaan maiskuttaen, tuolla sisällä on kaiken kerma.
— Todellakin! sanoi Racksole. Menkäämme sinne. He menivät kiviholviin, jota miltei saattoi pitää pyhänä sen sisällön kallisarvoisuuden vuoksi, ja Racksole katseli ympärilleen omituisen läpitunkevasti ja uteliaasti. Takaseinässä oli ristikkoikkuna, josta tuli heikko valo.
— Se on vain tuuletusikkuna. Hyvä ilmanvaihto on mitä tärkein,
— Näyttää olevan rikki, vai kuinka? huomautti Racksole ja lisäsi sitten, asettaen yhden sormensa Babylonin olkapäälle: Siellä on joku sisällä kellarissa. Ettekö voi kuulla hengitystä tuolta alhaalta tuon lokeron takaa?
Molemmat miehet seisoivat äänettöminä ja jännittivät kuuloansa hetkisen katossa olevan yksinäisen sähkölampun alla. Toinen puoli kellaria oli pimeässä. Vihdoin meni Racksole päättäväisesti pitkin keskikäytävää lokeroitten välitse ja kääntyi nurkkauksessa oikealle.
— Tule esiin, lurjus! sanoi hän matalalla, melkein ilkeällä äänellä ja veti esille kokoon kyyristyneen olennon.