— Hyvä on, sanoi Racksole Hazellille. Minulla on revolveri. Kuinkahan pääsen tuonne ylös?
— Niin, uskon kyllä, että teillä on revolveri, mutta sitä ette saa käyttää, sanoi Hazell kiivaasti. Ei saa syntyä mitään melua. Saisimme jokipoliisin heti niskaamme, jos revolverinlaukaus kuuluisi, ja se olisi minun tuhoni. Jos tulisi kuulustelu, ei tullihallitus kiinnittäisi mitään huomiota siihen seikkaan, että esimieheni on määrännyt minut suorittamaan tämän työn, ja minua kehoitettaisiin eroamaan virastani.
— Siinä suhteessa ei teidän tarvitse pelätä, minä tietysti vastaan kaikesta.
— Siitä ei olisi apua, vaikka ottaisitte kantaaksenne kuinka suuren osan edesvastuusta, huomautti Hazell, te ette voisi asettaa minua takaisin virkaani, ja urani olisi katkaistu.
— Mutta onhan muita uria, sanoi Racksole, joka todella kiihkeästi halusi teloittaa entisen tarjoilijansa hyvin tähdätyllä luodilla. Onhan muita uria.
— Tulli on minun urani, sanoi Hazell, välttäkäämme siis ampumista. Voimmehan odottaa hetkisen läheisyydessä; ei hän missään tapauksessa pakenemaan pääse. Voitte saada minun pistimeni, jos tahdotte — ja hän luovutti Racksolelle tutkimisaseensa. Voitte tehdä, mitä haluatte, kunhan teette sen sievästi melua herättämättä.
Muutamia minuutteja istuivat nuo neljä miestä toimettomina veneessä liikehtivän sumun ympäröiminä, allaan musta vesi ja yläpuolellaan puoleksi lastattu proomu, jossa oli päättäväinen ja kekseliäs mies. Äkkiä sumu hälveni kutistuen kuin täpläksi, ikäänkuin joku peto olisi sen pois puhaltanut. Taivas tuli näkyviin, ja se oli kirkas ja kuu paistoi. Muutos oli juuri sellainen ihanteellinen vaihdos, joka niin usein tapahtuu suurilla joilla.
— Nyt on huomattavasti parempi, sanoi lihava soutaja. Samassa hetkessä näkyi pää proomunlaidan yli. Se oli Julesin naama — tumma, synkkä ja ivallisessa hymyssä.
— Onko mr Racksole venheessä? kysyi hän tyynesti. Jos niin on, niin tulkoon mr Racksole tänne. Mr Racksole on tavoittanut minut ja saa minut ilmaiseksi. Tässä minä olen. Hän nousi seisomaan koko pituudelleen proomun kannelle ja näytti isolta yöllistä taivasta vastaan. Kaikki tulliveneessä olijat saattoivat nähdä, että hän oikeassa kädessään piti lyhyttä tikaria. — Kas niin, mr Racksole, olette kauan ajanut minua takaa, jatkoi hän, nyt olen tässä. Miksette tule tänne ylös? Jollei teillä itsellänne ole rohkeutta tulla, niin kehoittakaa jotakuta toista astumaan tänne teidän asemastanne. Sama rehellinen kohtelu on tuleva kaikkien osaksi… Ja Jules naurahti lyhyesti ja läpitunkevasta.
Sitä nauruaan hän juuri nauroi, kun hän yhtäkkiä syöksähti eteenpäin.