— Olemme oikealla tolalla. Voin nähdä hänet edessämme. Me tavoitamme hänet. Seuraavassa minuutissa näkyi vene selvästi vähemmän kuin kahdenkymmenen metrin päässä, ja meloja — joka nyt meloi rajusti — oli selvästi Jules — Jules puettuna kepeään tweedpukuun ja huopahattuun.
— Olitte oikeassa, sanoi Hazell. Tämä on pilajuttu. Tunnen ihan innostuvani. Se on virkistävämpää kuin vetopasuunan puhaltaminen orkesterissa. Ohjaanko hänen päälleen, mitä? Voimmehan sitten onkia pojan vedestä.
— Ylähangan puolelta, komensi Racksole.
— Eihän, ukko kulta! vastasi Hazell, sieltä ei pääse. Hänen on pakko tulla takaisin alempana. Se on vain juoni. Lasken suoraan eteenpäin.
Ja he kulkivat edelleen, lihavan soutajan ponnistellessa, niin että hänen kasvonsa loistivat pilkkopimeässäkin. Mutta kahden proomun välitse tuli tyhjä vene, joka kääntyi virran mukana Greenwichiin päin.
Lihava mies sanoi läähättäen sanan toverilleen, ja tullivene pysähtyi samassa.
— Hän on hyvässä turvassa, sanoi kokkasoutaja. Jos kiinniotettava on hän, niin on hän jommassakummassa proomussa, ja teidän on vain noustava sinne ja otettava hänet sieltä.
— Niin, siinä koko juttu, sanoi ääni lähimmän proomun pohjasta, ja ääni oli Julesin, jonka nimi muutoin oli Tom Jackson.
— Kuulkaas veitikkaa, sanoi lihava soutaja nauraen. Se on totta totisesti varma mies. Mutta jos minä olisin teidän sijassanne, mr Hazell, tai tämän herran sijassa, niin en kiipeisi tuohon proomuun ensi hädässä.
He peräyttivät veneen lähimmän proomun perän alle ja tähystivät ylös.