Aribert katsahti ylös. Nella seisoi äänettömänä vuoteen jalkapäässä, ja hänen silmänsä olivat kosteat. Hän meni vuoteen sivulle ja pani kätensä potilaan sydämelle. Hän saattoi tuskin tuntea sen lyöntejä, ja Aribertille ilmaisivat hänen silmänsä äkillistä epätoivoa.
Sillä hetkellä astui Hans jälleen sisään ja viittasi hänelle.
— Olen kuullut herra Racksolen palanneen hotelliin ja saaneen kiinni tuon Jules-nimisen miehen, jota sanotaan sellaiseksi roistoksi.
Useampia kertoja oli Nella yön aikana tiedustellut isäänsä saamatta kuitenkaan mitään tietoa hänen olinpaikastaan.
Nyt, kello puoli seitsemän aamulla, oli hotellinpalvelijain kesken salaa levinnyt huhu kuluneen yön tapahtumista. Mistä se oli saanut alkunsa, ei kukaan varmasti voinut sanoa, joka tapauksessa se oli levinnyt.
— Missä on isäni? kysyi Nella Hansilta. Hän kohautti olkapäitään viitaten ylöspäin.
Nella miltei juoksi ulos huoneesta. Kuinka hän keskeytti Julesin ja Racksolen välisen keskustelun on jo kerrottu. Laskeutuessaan isänsä kanssa portaita alas sanoi hän uudelleen:
— Eugen-herttua on kuolemaisillaan — mutta luulen, että sinä voit hänet pelastaa.
— Minäkö? huudahti Racksole.
— Niin, toisti hän kivenkovaan. Minäpä sanon, mitä tahdon sinun tekevän, ja se sinun täytyy tehdä.