XXIX.
THEODORE RACKSOLE KUTSUTAAN AVUKSI.
Ennätettyään isänsä kanssa ylimmästä kerroksesta portaita alas — hissit eivät vielä olleet alkaneet toimia — veti hän isänsä huoneeseen ja sulki oven.
— Mitä kaikki tämä nyt merkitsee? kysyi tämä vähän hämillään, jopa hämmästyneenä tyttärensä kasvojen ilmeitten äärimmäisestä vakavuudesta.
— Isä, alkoi nuori tyttö, olethan sinä hyvin rikas, eikö niin? Hyvin, hyvin rikas. Hän hymyili surumielisesti ja ujosti. Racksole ei voinut muistaa ennen nähneensä hänen kasvoillaan sellaista ilmettä. Hänellä oli hyvä halu antaa tytölle leikkisä vastaus, mutta hän hillitsi itsensä.
— Olen, sanoi hän. Rikas minä olen, ja johan sinun pitäisi tietää se.
— Kuinka pian voisit hankkia miljoonan puntaa puhtaassa rahassa?
— Miljoonan, mitä? huudahti hän. Hänkin hämmästyi kuullessaan tytön tyynesti mainitsevan tuon jättiläissumman. Mitä kummaa sinä tarkoitat?
— Miljoonan puntaa, minä sanoin. S.o. viisi miljoonaa dollaria. Kuinka pian voisit saada irti noin suuren summan?
— Oh! vastasi hän, noin kuukaudessa, jos sievästi menettelen. Voisin saada sen verran yhdessä kuukaudessa, aiheuttamatta mitään hämminkiä Wall Streetillä ja muissa paikoissa. Mutta eräänlainen varovaisuus olisi tarpeen.