— Tahdon tietää, mitä p—a teillä oli tekemistä huoneessa n:o 111 hetki sitten?
— Minut oli kutsuttu tulemaan sinne, oli rauhallinen vastaus.
— Te valehtelette, ja teette sen vielä sangen kömpelösti. Se on tyttäreni huone. Kas niin — totuus ilmi, ennenkuin minä päätän, ammunko teidät vai heitänkö teidät alas kadulle.
— Anteeksi, herraseni, n:o 111:ssä asuu eräs herra.
— Tahdon vain sanoa, että on jotenkin vakavaa arvostelukyvyn puutetta yrittää vastustaa minua, ystäväni. Älkää tehkö sitä toistamiseen. Lähtekäämme yhdessä siihen huoneeseen, ja teidän on todistettava, että siinä asuu herra eikä minun tyttäreni.
— Mahdotonta, herraseni, sanoi Jules.
— Tuskinpa vain, sanoi Racksole tarttuen Julesin takinhihaan. Miljoonamies tiesi varmasti Nellan asuvan n:o 111:ssä, sillä hän oli yhdessä Nellan kanssa tarkastanut huoneen, ja hän oli itse huolehtinut siitä, että hänen matkalaukkunsa, hänen kamarineitsyensä ja hän itse onnellisesti olivat saapuneet sinne.
— Avatkaa nyt ovi, kuiskasi Racksole heidän ehdittyään n:o 111:n kohdalle.
— Minun täytyy koputtaa.
— Sitä juuri ette saa tehdä. Avatkaa ovi. Teillä on epäilemättä avaimet mukananne.