— Jos suvaitsette kuulla tervettä järkeä, mr Racksole, sanoi Dimmock kaikkein diplomaattisimmalla tavallaan, niin koetan selittää teille asianlaidan. Katsoin teidän ensi kysymystänne muodoltaan loukkaavaksi, mutta huomaan nyt, että siihen oli jossain määrin aihetta. Hän hymyili kohteliaasti. Astellessani tätä käytävää kello yhdentoista aikaan kuulin miss Racksolen joutuneen sanasotaan ravintolapalvelijain kanssa. Miss Racksole oli juuri poistumaisillaan yöksi tähän huoneeseen, kun iso kivi, joka arvattavasti oli heitetty joenrannalta, rikkoi tuon ikkunan, kuten näette. Paitsi sen ikävyyden vuoksi, mikä aiheutui ikkunan särkymisestä, ei hän muutenkaan halunnut jäädä tähän huoneeseen. Hän päätteli mielessään, että kun kerran yksi kivi oli heitetty sisään, niitä voisi tulla useampiakin. Hän vaati senvuoksi huonetta vaihdettavaksi toiseen. Palvelijat eivät sanoneet olevan vapaana mitään muuta huonetta, johon kuuluisi kylpy- ja pukuhuone, joita kumpaakin tyttärenne välttämättä tahtoi. Minä tarjouduin heti vaihtamaan huonetta hänen kanssaan. Hän soi minulle sen kunnian, että hyväksyi tarjoukseni. Meidän kaikki kapineemme muutettiin — ja siinä koko juttu. Toivon miss Racksolen tällä hetkellä vetävän hyvää unta n:o 124:ssä.
Theodore Racksole katsoi hetkisen nuorta miestä vaieten.
Kuului hiljaista koputusta ovelle.
— Käykää sisään, sanoi Racksole ääneen.
Joku lykkäsi oven auki, jääden itse seisomaan kynnykselle. Se oli Nellan kamarineitsyt aamutakki yllään.
— Miss Racksolelta terveisiä, hän pyytää tuhannesti anteeksi, mutta yksi hänen kirjoistaan unohtui tänne huoneeseen uuninreunustalle. Hän ei saa nukutuksi ja tahtoisi mielellään lukea.
— Mr Dimmock, pyydän anteeksi — sananmukaisesti anteeksi, sanoi Racksole tytön mentyä kirjoineen. Hyvää yötä!
— Ei mitään aihetta, sanoi Dimmock kohteliaasti — ja saattoi hänet kumartaen huoneesta.