— En koskaan unohda sitä iltapäivää, hän toisti välittämättä Nellan kysymyksen leikillisyydestä.
— En minäkään, mutisi neitonen yhtä totisena kuin hän.
— Nautitteko tekin siitä, sanoi hän innostuen.
— Veistokset olivat suurenmoisia, vastasi Nella katsahtaen ylös kattoon.
— Vai niin! Niin, niin olivat! Sanokaa minulle, miss Racksole, kuinka pääsitte perille siitä kuka minä oikeastaan olin?
— Siitä minun ei ole lupa puhua, vastasi hän. Se on minun salaisuuteni. Älkää koettako sitä urkkia. Kuka ties mitä kauheita asioita te keksisitte, jos liian syvältä tutkisitte. Hän nauroi, mutta sai nauraa yksin. Ruhtinas oli yhä ajattelevan, melkein miettivän näköinen.
— En uskaltanut toivoa koskaan enää teitä näkeväni, hän sanoi.
— Miksette?
— Ei koskaan tapaa niitä, joita toivoo tapaavansa.
— Mitä minuun tulee, niin olin täysin vakuutettu siitä, että tapaisimme uudestaan.