— Miksi?
— Siksi, että minä tavallisesti saan, mitä toivon.
— Te mahdatte olla ihmeellinen olento, virkkoi ruhtinas. Kadehdin teitä.
— Kadehditte minua — mitä? Isäni rikkauttako?
— Ei, vastasi toinen, vapauttanne ja edesvastuutanne.
— Ei minulla ole mitään edesvastuuta, huomautti Nella.
— Anteeksi, väitti ruhtinas, onpa niinkin, ja aika tulee, jolloin tulette sen tuntemaan.
— Minä olen vain nuori tyttö, mutisi Nella äkillisellä vilpittömyydellä. Mutta teillä, kreivi, teillä on aivan varmaan suuri edesvastuuntaakka?
— Minullako? hän sanoi surullisesti. Minulla ei ole mitään edesvastuuta. En ole mitään — kuninkaallinen ylhäisyys, jonka täytyy olla olevinaan hyvin huomattava henkilö, jonka aina täytyy tarkoin varoa tekemästä mitään sellaista, mikä ei sovi kuninkaalliselle korkeudelle. Pyh!
— Mutta jos veljenpoikanne, Eugen herttua, kuolisi, ettekö te silloin nousisi valtaistuimelle ja saisi osallenne kaikkia noita velvollisuuksia, joita niin toivotte?