Nella vaikeni ja mietti. Sitten hän kohotti revolverin. Se oli koneellinen, tarkotukseton liike, eikä varmaankaan ollut ensinkään hänen tarkotuksensa käyttää asetta, mutta, merkillistä kyllä, miss Spencer uudestaan kauhistui. Nella ihmetteli, että miss Spencerin tapainen nainen voisi olla kyllin yksinkertainen luulemaan, että edes sellaisena hetkenä revolveri olisi saattanut joutua käytäntöön. Kun Nella itse oli täysin vapaa ruumiillisesta arkuudesta, niin hänen oli mitä vaikeinta käsittää, että toiset ihmiset saattoivat olla huolissaan turvallisuudestaan. Mutta hän oivalsi edullisemman asemansa ja käytti sitä empimättä hyväkseen niin suurella näytelmällisellä vaikuttavaisuudella kuin suinkin oli mahdollista. Hän kohotti revolveria, kunnes se oli miss Spencerin kasvojen tasalla, mutta yhtäkkiä hänet valtasi uusi, kummallinen tunne. Hän tiesi nyt todellakin aikovansa käyttää tuota revolveria, jos hänen edessään oleva kurja olento kiihdyttäisi häntä liiaksi. Hän rupesi pelkäämään — itseään, sillä hän oli villin raakalaisvaiston lumoissa. Ikäänkuin näkemyksenä hän näki edessään miss Spencerin kuolleena — poliisin — tuomioistuimen — mestauslavan. Se oli kauheaa.
— Puhukaa, hän sanoi käheällä äänellä, ja miss Spencerin kasvot kävivät kalpeammiksi.
— Tom sanoi todellakin, kuiskasi hän nopeasti ja vavisten, että jos Eugen-herttua pääsisi Lontooseen, se saattaisi hänen suunnitelmansa raukeamaan.
— Mitkä suunnitelmat? Mitkä? Vastatkaa!
— Taivas minua armahtakoon! En tiedä. Miss Spencer lyyhistyi tuolille. Hän sanoi, miss, Dimmockin luopuneen ja olevansa pakotettu raivaamaan hänet tieltä, ja sitten tuli Rocco…
— Rocco! Mitä Roccosta? Nella tuskin kuuli omaa ääntään. Hän puristi revolveria lujemmin.
Miss Spencerin silmät suurenivat luonnottomasti; hän tuijotti Nellaan lasimaisella katseella.
— Älkää kysykö. Se on samaa kuin kuolema! Hänen kasvonsa näyttivät ikäänkuin jäykistyneen kauhusta.
— Tästä tulee kuolema, sanoi Nella, ja hänen oman äänensä kaiku tuntui hänestä kuuluneen kolmannen henkilön huulilta.
— Se on samaa kuin kuolema, toisti miss Spencer, ja sitten vähitellen hänen päänsä ja hartiansa painuivat taaksepäin ja riippuivat hervottomina tuolinselustan yli. Nellan mielessä tapahtui nopea käänne. Nainen oli varmaankin pyörtynyt. Päästäen revolverin kädestään Nella juoksi pöydän ympäri. Hän oli jälleen oma itsensä — naisellinen, osaaottavainen, entinen Nella. Hän tunsi äärettömän helpotuksen tunteen tämän tapahduttua. Mutta samassa hetkessä miss Spencer kavahti ylös tuoliltaan kuin kissa, tarttui revolveriin ja paiskasi sen villillä käsivarrenliikkeellä ikkunaan. Se meni ruudun läpi särkien lasin ja laukesi samalla, jonka jälkeen syntyi painostava äänettömyys.