— No, hän sanoi Julesiin kääntyen, mitä tämä nyt tarkoittaa?
— Te pyörryitte, hän sanoi tyynesti. Ette ehkä muista sitä.
Hän tarjosi Nellalle kansituolin kuvaavalla liikkeellä. Nellan täytyi vasten tahtoaan myöntää, että mies oli säädyllisiin tapoihin tottunut ja näytti saaneen hyvän kasvatuksen. Ei olisi kukaan aavistanut, että hän kaksikymmentä vuotta oli ollut hotellintarjoilijana. Hänen pitkä, solakka vartalonsa ja notkea, huoleton ryhtinsä näytti muistuttavan ylimystä, ja hänen äänensä oli rauhallinen, hillitty ja arvokas.
— Se asia ei ole missään yhteydessä sen seikan kanssa, että minua nyt kuljetetaan pois tässä teidän purjeveneessänne.
— Purjevene ei ole minun, hän sanoi, mutta se on vähemmän tärkeätä. Mitä erääseen tärkeämpään asiaan tulee, niin suonette anteeksi, kun palautan mieleenne, että te noin muutamia tunteja sitten uhkasitte erästä naista minun talossani revolverilla.
— Talo siis oli teidän?
— Niinpä tietysti. Enkö minä saisi taloa omistaa? hän naurahtaen sanoi.
— Saan kehoittaa teitä heti paikalla käännättämään purjeveneen ja viemään minut takaisin. Hän koetti puhua käskevällä äänellä.
— Vai niin, hän sanoi. Pelkään pahoin, että se on mahdotonta. En lähtenyt merelle heti paikalla palatakseni. Viimeiset sanat hän sanoi lievästi matkien Nellan omaa ääntä.
— Kun kerran palaan, sanoi Nella, kun isäni saa tietää tästä keksinnöstä, tulette te, mr Jackson, saamaan kuuman päivän.