— Teillä on rohkeutta, hän sanoi, ja minä ihailen rohkeutta. Se on harvinainen ominaisuus.
Nella ei vastannut.
— Miksi puutuitte minun asioihini? kysyi mr Jackson.
Mitään vastausta ei vieläkään kuulunut, mutta kysymys antoi Nellalle koko joukon ajattelemisen aihetta. Miksi hän oli puuttunut tähän salaperäiseen asiaan? Olihan vakaviin asioihin puuttuminen täydellisessä ristiriidassa hänen loisteliaan perhoselämänsä tavallisten sääntöjen kanssa.
— Ei ole minun vikani, että olette tässä asemassa, jatkoi Jules. En minä teitä tähän saattanut. Olette itse syypää. Te ja isänne — te olette rynnänneet eteenpäin meikein liian rajusti.
— Sepähän nähdään, huomautti Nella kylmästi.
— Nähdään kyllä, myönsi mr Jackson. Ja tahdon toistaa, että en voi olla teitä ihailematta — nimittäin jos ette puutu minun asioihini. Sellaista menettelyä en koskaan ole suvainnut keneltäkään — miljoonamieheltäkään, enkä edes kauniilta naiselta. Hän kumarsi. Sanonpa teille, mitä aion tehdä. Aion viedä teidät turvalliseen paikkaan ja pidättää teidät siellä, kunnes tehtäväni ovat suoritetut. Puhuitte äsken murhasta. Mikä epäkypsä käsitys! Vain amatöörit käyttävät murhia…
— Entä Reginald Dimmock? sanoi Nella nopeasti. Hän vaikeni ja kävi vakavaksi.
— Reginald Dimmock, toisti Jules. Luulin hänen kuolleen sydänvian vuoksi. Saanko lähettää teille vähän lisää suklaata. Olen varma siitä, että teidän on nälkä.
— Kuolen mieluummin nälkään kuin kosken teidän ruokiinne, vastasi Nella.