— Oivallinen nainen! mutisi Jules, ja hän katsahti Nellan kasvoihin. Hänen komea, ylenkatseellinen kauneutensa teki Julesiin valtavan vaikutuksen. — Ah, hän sanoi, miten oivallinen vaimo teistä tulisi! Jules astui häntä lähemmäksi. Te ja minä, miss Racksole — teidän kauneutenne ja rikkautenne ja minun hyvä pääni — me laskisimme maailman jalkojemme juureen. Harvat miehet ovat teidän arvoisianne, mutta minä olen yksi niistä harvoista. Kuulkaahan! Saattaisitte pahempaakin tehdä. Menkää naimisiin kanssani. Minä olen suuri mies ja tulen yhä suuremmaksi. Rukoilen teitä. Tulkaa vaimokseni, niin pelastan henkenne. Kaikki käy hyvin. Minä alan elämäni uudelleen alusta. Menneisyys olkoon, niinkuin sitä ei olisi ollutkaan.
— Tämä tulee jokseenkin äkkipikaa — Jules, sanoi Nella purevan ivallisesti.
— Odotitteko minulta sovinnaisuutta? vastasi mr Jackson. Rakastan teitä.
— Otaksukaamme niin olevan, sanoi Nella. Kuinka nykyisen vaimonne silloin kävisi?
— Minun nykyisen vaimoniko?
— Niin, miss Spencerin, kuten häntä nimitetään.
— Sanoiko hän teille olevansa minun vaimoni?
— Sattumalta hän sen teki.
— Mutta sitä hän kuitenkaan ei ole.
— Ehkäpä hän ei ole. Mutta enpä sittenkään luule meneväni naimisiin teidän kanssanne. Nella seisoi hänen edessään ylenkatseen ruumiillistuttamana.