— Mr Sampson Levi haluaa puhutella teitä, herra, toisti palvelija huomatessaan, ettei hänen isäntänsä ollut ollenkaan kuunnellut, mitä hän sanoi.
— Kyllä kuulen, vastasi Racksole. Tahtooko hän tavata minua mieskohtaisesti?
— Hän kysyi teitä.
— Ehkä hän haluaa puhua Roccon kanssa ruokalistasta tai muusta sentapaisesta?
— Minäpä tiedustan, virkkoi palvelija ja teki liikkeen poistuakseen.
— Odottakaa, käski Racksole äkkiä. — Pyytäkää mr Sampson Leviä astumaan sisään.
"Kahvisirkuksen" suuri arvopaperivälittäjä astui sisään yksinkertaisen ja koruttoman ryhdikkäänä. Hän oli lyhyehkö, kukoistava mies, puettu juutalaisen rahamiehen tavalliseen tapaan; kellonperät olivat liian pitkät, liivi liian lyhyt.
— Mr Racksole, arvaan, mr Theodore Racksole. Hauska tutustua, hyvä herra. Ne olivat hra Sampsonin ensi sanat. Muodoltaan ne muistuttivat kolmannen luokan nuohoojan tervehdystä, mutta omituista kyllä, miellytti Racksolea äänensävy, jolla ne lausuttiin. Hän sanoi itsekseen, että tässä, missä sitä kaikkein vähimmin odotti, oli rehellinen mies.
— Hyvää päivää, vastasi Racksole lyhyesti, mikä minulle tuottaa tämän kunnian?
— Arvaan, että teillä ei ole paljon aikaa, jatkoi Sampson Levi. Ainakaan ei minulla ole, ja siksi tahdonkin käydä suoraan asiaan, mr Racksole. Olen yksinkertainen ihminen. En halua, että minua pidetään gentlemannina tai sen semmoisena. Olen arvopaperikauppias. Sitä olen, enkä pidä lukua siitä, kuka sen tietää. Viime yönä minulla oli tanssiaiset tässä hotellissa. Se maksoi pari tuhatta puntaa ja vähän päälle, ja, sivumennen sanoen, kirjoitin tänä aamuna hyväksenne maksuosotuksen rahamäärälle. En pidä tanssiaisista, mutta ne ovat minulle hyödyksi, ja pieni vaimoni pitää niistä, siksipä järjestämme niitä silloin tällöin. Minulla ei ole mitään muistuttamista hotellin järjestystä vastaan tanssiaisissa; kaikesta oli varsin hyvin huolehdittu, varsin oivallisesti, mutta tahtoisin tietää — miksi päästitte yksityisetsivän vieraitteni joukkoon?