— Yksityisetsivänkö? huudahti Racksole jonkunverran hämillään tästä syytöksestä.
— Niin, toisti mr Sampson Levi jyrkästi, vilvotellen itseään istuessaan tuolissa ja tarkastaen Racksolea suoralla ja vakavalla ilmeellä, kuin mies, jolla on jotakin valittamista. — Niin, yksityisetsivä. Se on tietysti pikkuseikka, ja ehkäpä te ajattelette, että teillä koko ihanuuden omistajana on oikeus menetellä siinä suhteessa mielenne mukaan, mutta olen tullut tänne pannakseni vastalauseeni. Olen tullut tänne periaatteen vuoksi. En ole vihoissani; tämä on vain periaatteen vuoksi.
— Paras mr Levi, vastasi Racksole, vakuutan, että kun olen luovuttanut kultasalin yksityiselle henkilölle yksityistä tilaisuutta varten, en koskaan olisi voinut ajatellakaan sellaista, mistä te syytätte minua.
— Ihanko? kysyi mr Sampson Levi, käyttäen omaa kuvaavaa puhetapaansa.
— Ihan varmaan, sanoi Racksole hymyillen.
— Minun tanssiaisissani oli herra, jota en ollut kutsunut. Minulla on ihmeellinen muisti, mitä kasvoihin tulee ja minä tiedän sen. Useat henkilöt kysyivät jälkeen päin, mitä hänellä oli siellä tekemistä. Joku tiesi hänet erääksi teidän palvelijoistanne, mutta sitä en uskonut. En tunne Grand Babylonia; se ei ole juuri niitä ravintoloita, joita tavallisesti käytän, mutta en usko teidän lähettävän jotakuta palvelijaanne pitämään silmällä minun vieraitani — ellette, tietysti, ole lähettänyt häntä tarjoilijana; mutta tämä mies ei ollenkaan tarjoillut, sensijaan hän otti runsaan osan juomista.
— Ehkäpä voin luoda valoa asiaan, sanoi Racksole. Voin sanoa teille, että jo tiesin jonkun miehen olleen kutsumattomana tanssiaisissanne.
— Kuinka saitte sen tietää?
— Aivan sattumalta, mr Levi, enkä kyselemällä. Tuo mies oli hotellin entinen tarjoilija — vieläpä hovimestari — Jules. Olette epäilemättä kuullut puhuttavan hänestä?
— En, sanoi mr Levi jyrkästi.