— Vai niin! minulle on sanottu jok'ikisen ihmisen tuntevan Julesin, mutta ei näytä olevan niin. No, olkoon kuinka hyvänsä, mutta ennen teidän tanssiaisiltaanne olin erottanut Julesin toimesta ja kieltänyt häntä koskaan enää näyttäytymästä hotellissa. Sinä iltana tapasin hänet kuitenkin täällä — en kultasalissa, vaan itse hotellissa. Kehotin häntä selittämään syyn läsnäoloonsa, ja hän ilmoitti olevansa teidän vieraanne. Tätä enempää en asiasta tiedä, mr Levi, ja tuottaa minulle syvää mielipahaa, jos olette luullut minun voivan ryhtyä niin kuulumattomaan toimenpiteeseen kuin yksityisetsivän lähettämiseen teidän vieraittenne joukkoon.
— Tämä selitys on täysin tyydyttävä, sanoi mr Sampson Levi hetken vaitiolon jälkeen. Tahdoin vain selitystä ja olen sen saanut.
Käsi ovenrivassa hän pysähtyi, ja tarkastaen Racksolea ovelalla, ivallisella ilmeellä hän lisäsi:
— Merkillisiä asioita lienee täällä äskettäin sattunut, vai kuinka?
Molemmat miehet tutkivat tiukasti toisiansa monta sekunttia.
— Kyllä, myönsi Racksole. Tiedättekö niistä jotakin?
— Tiedän — en minä, enpä juuri, lisäsi mr Levi. Mutta kuvittelin mielessäni, että te ja minä voisimme olla toisillemme hyödyksi. Kuvittelin jotakin sensuuntaista.
— Käykää uudelleen sisään ja istukaa, mr Levi, virkkoi Racksole. Häntä miellytti miehen äänensävyn ilmeinen suoruus. — Kuinka voisimme olla toisillemme hyödyksi, mitä tarkoitatte? Mairitellen itseäni sillä, että osaan jonkunverran arvostella luonteita, varsinkin rahamiesten luonteita, ja sanon — jos tahdotte panna korttinne pöydälle, niin minä teen samoin.
— Yhdyn, vastasi mr Sampson Levi. Alotan selittämällä syyn mielenkiintooni hotellianne kohtaan. Olen odottanut kutsua Eugen-nimiseltä Posenin herttualta saapua hänen luokseen, mutta mitään sanaa ei ole tullut. Näyttää siltä kuin Eugen-herttua ei olisi Lontooseen saapunutkaan. Mutta olisin voinut autuuteni hinnalla tehdä valan siitä, että hänen piti saapua tänne viimeistään eilen.
— Kuinka olitte siitä niin varma?