— Se oli Jules! hän huusi Nellalle ja sanaakaan sanomatta hän ryntäsi ylös ullakkokamariin. Se oli tyhjä. Miss Spencer oli kadonnut.
XIX.
RUHTINAALLISIA VIERAITA LOISTOHOTELLI BABYLONISSA.
Grand Babylonin kuninkaalliset huoneet ovat hotellimaailmassa ja muuallakin tunnetut ainoalaatuisiksi. Ei missään, ei edes New-Yorkin kahdeksannen puistokadun varrella ole mitään, jota oikeudenmukaisesti voisi sanoa täydellisemmäksi, viimeistellymmäksi, houkuttelevammaksi tai — mikä ei suinkaan ole vähimmän tärkeää — mukavammaksi. Kerroksessa on kuusi huonetta — eteinen, salonki eli vastaanottosali, ruokasali, keltainen sali (jossa kuninkaalliset vastaanottavat vieraitaan), kirjasto ja makuuhuone — mihinkä viimemainittuun jo olemme tutustuneet. Tärkein ja juhlallisin näistä kuudesta huoneesta on luonnollisesti vastaanottosali.
Tämän loistavan salin eräässä ikkunansyvennyksessä seisoi eräänä iltapäivänä heinäkuun loppupuolella Posenin ruhtinas Aribert. Hän näytti olevan huvitettu jostakin ja odottavan jotakin, sillä hän käänsi tuontuostakin päätään katsoakseen kuninkaallisen tuolin takana olevalle ovelle. Lopulta astui ovesta sisälle pieni kuihtunut, kumaraselkäinen ukko, jolla oli saksalaisen luonteenomaiset kasvojenpiirteet. Tämä pani muutamia papereita pienelle tuolin vieressä olevalle pöydälle.
— Sinäkö Hans, vanha ystäväni, sanoi ruhtinas Aribert ja lähestyi ukkoa. Minun täytyy puhua kanssasi vähän eräästä tai paristakin asiasta. Miten sinusta tuntuu hänen kuninkaallinen korkeutensa voivan?
Ukko teki sotilaallisen tervehdyksen.
— Ei kovinkaan hyvin, teidän ylhäisyytenne, vastasi hän. Olen ollut kamaripalvelijana teidän ylhäisyytenne veljenpojalla siitä saakka kuin hän tuli täysi-ikäiseksi, ja sitä ennen olin kamaripalvelijana hänen korkealla isällään, mutta koskaan en ole nähnyt… Hän vaikeni ja nosti torjuvasti ryppyiset kätensä.
— Mitä et koskaan sano nähneesi? kysyi ruhtinas Aribert ystävällisesti hymyillen vanhukselle. Saattoi huomata näitten molempien, kuinka eri arvoasteilla he olivatkin, ennen vanhaan olleen uskottuja ystäviä ja vielä kerran tulevan sellaisiksi.
— Tiedättekö, ruhtinas, sanoi ukko, että on aikomuksemme ottaa vastaan rahamies Sampon Levi — sekö hänen nimensä on? — vastaanottosalissa? Kaikessa nöyryydessä olen totisesti sitä mieltä, että kirjasto olisi kyllä kelvannut rahamiehen arvoiselle.