Suuri sanomalehtisota.
I.
Kun Denry ja hänen äitinsä olivat asustaneet vuoden ja kuukauden uudessa talossaan Bleakridgessä, kävi Denryn luona eräänä iltapäivänä muuan vieras, jonka tulo tuntui hänestä kenties suuremmalta kunnialta kuin mikään varempi seikka. Vieras oli herra Myson. Tämä herra Myson oli Kaupunkiviisikon Viikkolehden perustaja, omistaja ja toimittaja; se oli uusi yleisen mielipiteen palvelija, joka oli ilmestynyt noin vuoden ajan, ja Denry otaksui herra Mysonin pistäytyneen häntä tapaamaan tavoitellen Säästöklubin ilmoitusta, eikä tämä käynti alussa viehättänyt häntä ensinkään.
Mutta herra Myson ei ollut pyydystelemässä ilmoituksia, ja pian Denry havaitsi hänet sellaiseksi mieheksi, joka on omiaan luovuttamaan moisen työn toisille. Hän oli keskikokoinen, hyvin ja maltillisesti puettu, käytökseltään hillitty ja varma, ja hänen äänensävynsä ja ääntämisensä eivät olleet peräisin Kaupunkiviisikosta; ne olivat paljoa hienompaa laatua. Ja todellisuudessa herra Myson olikin peräisin Manchesterista ja oli käynyt Lontoossa. Hän ei ollut mikään maaseutulainen, ja Kaupunkiviisikkoa hän piti maaseutuna; mitä ei yksikään Kaupunkiviisikon omista lapsista koskaan onnistu tekemään. Siitä huolimatta oli hänen käytöksensä Denryä kohtaan mitä luontevimman ja kuitenkin kunnioittavan kohteliasta.
Hän pyysi saada Denryn luvalla esittää jotain tämän harkittavaksi. Ja kun Denry, melkein hätkähtäen moisia siloisia sanoja, oli armollisesti myöntänyt luvan, hän esitti lyhyen historiikin Kaupunkiviisikon Viikkolehdestä, osoittaen kuinka sen levikki oli lisääntynyt ja viimein vakuuttaen sen tuottavan sillä haavaa voittoa. Sitten hän sanoi:
"Minulla on nyt aikomus muuttaa se jokapäiväiseksi."
"Erittäin hyvä suunnitelma", virkkoi Denry vaistomaisesti.
"Minua ilahduttaa kuulla teidän ajattelevan siten", sanoi herra Myson. "Olen näet tullut tänne siinä toivossa, että saisin käyttää teidän apuanne. Olen outo tällä paikkakunnalla ja tarvitsen työkumppaniksi jonkun täkäläisistä. Siksi olen tullut teidän luoksenne. Luonnollisesti tarvitsen rahaa, vaikka minulla onkin käytettävänä sen verran, että useimmat pitäisivät sitä riittävänä pääomana. Mutta enemmän kuin rahaa tarvitsen — no niin — siveellistä kannatusta."
"Entä kuka teidät usutti minun jäljilleni?" tiedusti Denry.
Herra Myson hymyili. "Minä osuin itse teidän jäljillenne", hän sanoi. "Luullakseni rohkenen väittää, ettei Kaupunkiviisikko ole jäänyt minulle kokonaan oudoksi toimittuani täällä vuoden ajan sanomalehtimiehenä, ja minusta tuntui siltä, että te olette sopivin mies, jonka puoleen oli käännyttävä. Minun mielestäni on aina parasta tähdätä korkealle."