"Siinähän isä tuleekin", huomautti rouva Cotterill kuunneltuaan.
Eteisestä kuului askelia, jotka häipyivät ruokasaliin.
"Kummallista, ettei isä tule tänne. Varmaankin hän kuuli meidän puheemme", sanoi Nellie ikäänkuin jostain pikkuseikasta harmistunut tyranni.
Kello helähti, ja sitten saapui palvelija saliin huomauttaen rouva Cotterillille: "Jos rouva tekisi niin hyvin", ja rouva Cotterill katosi sulkien oven jälkeensä.
"Mitä ihmettä niillä nyt on tekeillä?" uteli Nellie, ja hänkin poistui otsa rypyssä jättäen Denryn ja Ruthin kahden kesken. Nellien otsasta saattoi havaita, että hänen isänsä saisi kerrankin kuulla jotain.
"En ole vielä nähnyt herra Cotterillia", sanoi rouva Capron-Smith.
"Milloin saavuit?" kysyi Denry.
"Vasta tänä iltapäivänä."
Ruth jutteli edelleen.
Katsellessaan häntä kuunnellen ja silloin tällöin älykkäästi vastaten Denry näki, että rouva Capron-Smith oli totisesti se nainen, jota Ruth oli niin taitavasti jäljitellyt kymmenen vuotta sitten. Tuo jäljittely oli silloin erehdyttänyt hänet; hän oli pitänyt sitä luonnollisena. Nyt se ei olisi häntä erehdyttänyt — hän tiesi sen. Mutta tämä oli oikeata lajia, joka kestäisi arvostelun missä tahansa… Sveitsi! Eikä vain Sveitsi, vaan Sveitsi hienostettuna! Sveitsi talvella! Hän aavisti, että Ruthin mielestä ei Sveitsiin kannattanut lähteä kesällä — jos halusi pysyä säätynsä tasolla. Mutta talvella…