"Kapteeni Deverax on saapunut", sanoi viimeksi mainittu. "Hän tuli kovin myöhään. Hän tulee saliin tuossa tuokiossa. Me panemme hänet johtamaan kotiljonkia."
"Kapteeni Deverax?" tiedusti Denry.
"Niin. Olettehan kuullut meidän puhuvan hänestä", sanoi serkku loukkaantuneena.
"Mahdollisesti", virkkoi Denry. "En muista sitä."
Kuullessaan tämän lyhyen keskustelun tunsivat Beau-Siten kohortit, että
Denryssä heillä oli lupaava sankari.
Denryä odotti kuitenkin harmillinen yllätys.
Hissi laskeutui, ja työntäen omituisesti molemmin käsivarsin sen kaksoisovea, ikäänkuin pantomiimihaltia esiintyessään lumotusta linnasta, siitä astui uljaasti ulos pitkä laiha mies lähestyen seuruetta teeskennellyn sirosti. Mutta ennenkuin hän ennätti seurueen luo, hyökkäsi joukko nuoria naisia häntä kohti ikäänkuin aikoen tehdä itsemurhan hirttäytymällä hänen kaulaansa. Hänellä oli yllään frakkipuku yksityiskohdiltaan niin virheetön, että se olisi vetänyt vertoja yksinpä päätarjoilijankin asulle. Ja vasemmassa silmässä hänellä oli monokkeli. Juuri tuo monokkeli sai Denryn hätkähtämään. Parin silmänräpäyksen ajaksi hän sai karkoitetuksi tuon tunnelman. Mutta tarkastettuaan vielä kaksi silmänräpäystä hän totesi epäämättä, että se oli sama monokkeli kuin taanoin junassa. Ja Denryssä heräsi pahoja aavistuksia…
"Kapteeni Deverax?" huudahtivat useat äänet.
Nuorten ja kypsyneiden kaunottarien tapa tarrautua kapteenin ympärille, joka oli iältään neljäkymmentä (eikä edes kauniskaan), oli todellakin kerrassaan merkillistä Hôtel Beau-Siten miehisestä väestöstä. Yksinpä venäläinen pikku kreivitärkin liittyi heti häneen. Ja arvonimensä, seurustelutarmonsa ja persoonallisen erikoisuutensa perusteella hän pääsi luonnollisesti voitolle muista.
"Tunnetko hänet?" kuiskasi Denry vaimolleen.